Ajoimme eräälle mangrovealueelle, jonka suojissa noin 40-60-senttiset hailapset varttuvat rauhassa ja turvassa isommiksi. Ne lähtevät aavemmille vesille vasta, kun ovat kasvaneet tarpeeksi kokoa, ikää ja viisautta. Varovaisuuttakin. Pienet hait eivät osanneet pelätä meitä lainkaan, vaan saimme aivan vapaasti kahlata vedessä niiden seassa, kuvata ja ihastella. Ja mikä hauskinta, nyt myös Peppe Peloton 2½ vuotta on uinut haiden kanssa ihan lähikontaktissa. Pienelle miehelle pienet hait!
Tuolla puiden suojissa ne pikkuhait odottavat, tietävät pojat.
Nyt hiljaa hiljaa hiivitään...
Tule tule tule, pikkuhai!
Siellä, ihan matalassa rantavedessä!
Kaunis, täydellinen kopio isommistaan. Matalassa vedessä sai ihanan kirkkaita kuvia! Tässä muuten näkyvät hyvin black tipin evien kärjissä olevat snorklaajaa huojentavat tunnusmerkit.
Peppe ui pikkuhaiden kanssa. Nemo ja minä kahlaamme samassa liemessä taempana.
Pienet hait olivat kauniita ja mielenkiintoisia, hellyyttäviäkin. Lähinnä jäi olo, että voi kun ne nyt pärjäisivät, pienet rääpäleet isossa meressä. Tämä kokemus olisi oivaa terapiaa kaikille Tappajahai-leffojen traumatisoimille. Hai on kala, hai on kala...
Tämä oli Surin-raporteista tällä erää viimeinen. Surin on timantti. Ihana paratiisisaariryhmä, jossa onneksi luonto saa toistaiseksi olla melko lailla rauhassa. Ja johon meillä onnekkailla oli kunnia saada tutustua. Olemme kiitollisia, että saimme elää tämänkin kokemuksen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti