tiistai 31. tammikuuta 2012
Langkawi: Majoittumista ja suunnittelua
Langkawin lämmössä ollaan. Tänään vaihdamme asumaan rantabungalowiin ja suunnittelemme seuraavien päivien puuhia. Iisibiisiä meininkiä siis.... Palaillaan myöhemmin lisää. Täällä kaikki hyvin, toivottavasti teilläkin!
maanantai 30. tammikuuta 2012
Malesia/Kuala Lumpur: Hieno fiilis
Olemme Kuala Lumpurin lentokentällä ja odotamme jatkolentoa Langkawille. Fiilis on taas huipussaan. Tämä on ollut hieno päivä: olemme olleet tuntitolkulla ilmastoiduissa sisätiloissa, ihmiset osaavat englantia, voi tuoksutella ihania parfyymejä ja muuta kosmetiikkaa (nimim. hammastahna, Natusan Kids Shrek 3in one shower/shampoo/conditioner ja aurinkorasva ainoina kosmetiikkoinani) ja ostimme ison Tobleronen. Onnea!
Tuohon shampooseen: mä kyllä näytänkin juuri niin Shrekiltä, että shampoon teema on oikea. Sitä kun on nyt kuukausi eletty pellossa ja kroppa ja kuontalo on merisuolan, pölyn, tuskanhien ja onnenkyyneleiden kyllästämä, niin voi olla aikanaan hieno hetki mennä saunaan ja läträtä ihanilla kosmetiikoilla, aah! Mutta nyt vielä aika kauan haistaan ja ollaan susirumia :)
Mia, kivat tosiaan Nikelle. No, varmaan hieno reissu! Joskus sitten mekin, eiks vaan? Vähän on välillä käyneet raikkaat talvikelit mielessä - on se hienoa, että Suomessa nautitaan vuodenajoista. Ja kesä, kun se koittaa, se on niin kallisarvoinen. Suomessa lämpö tuntuu joka kerran yhtä hienolta, kun se ei ole itsestäänselvää. Nyt täällä ollaan jo pikkuhiljaa tottumassa ajatukseen, että vaikka aamulla olisi pilvistä, se ei tarkoita kylmää. Silloin kuuma aurinkokin alkaa aika ajoin tuntumaan puuduttavalta, vaikkei uskoisi. Mutta nautitaan nyt siitä silti, samoin kuin taivaallisen lämpimästä merivedestä.
Langkawilla ei ilmeisesti ole minkäänlaisia snorklausolosuhteita, että siihen puuhaan tulee nyt pieni tauko. No, onneksi Koh Changin vika snorklauspäivä oli hieno ja kantaa jonkin aikaa. Siellä näimme yhtä ja toista, yhtenä ihanimmista "merivuokkojen niitty" vaaleanpunaisine vuokkokaloineen (eräs Nemokalan versio).
Langkawilta otimme yhdeksi yöksi mörskän, jossa ei ole nettiyhteyttä. Katsotaan sitten, jäädäänkö siihen vai etsitäänkö toinen asumus. Mutta kirjoittelemme joka tapauksessa jostakin varmaan taas pikapuoliin. Aurinkoista ja raikasta viikon alkua Malesiasta!
Tuohon shampooseen: mä kyllä näytänkin juuri niin Shrekiltä, että shampoon teema on oikea. Sitä kun on nyt kuukausi eletty pellossa ja kroppa ja kuontalo on merisuolan, pölyn, tuskanhien ja onnenkyyneleiden kyllästämä, niin voi olla aikanaan hieno hetki mennä saunaan ja läträtä ihanilla kosmetiikoilla, aah! Mutta nyt vielä aika kauan haistaan ja ollaan susirumia :)
Mia, kivat tosiaan Nikelle. No, varmaan hieno reissu! Joskus sitten mekin, eiks vaan? Vähän on välillä käyneet raikkaat talvikelit mielessä - on se hienoa, että Suomessa nautitaan vuodenajoista. Ja kesä, kun se koittaa, se on niin kallisarvoinen. Suomessa lämpö tuntuu joka kerran yhtä hienolta, kun se ei ole itsestäänselvää. Nyt täällä ollaan jo pikkuhiljaa tottumassa ajatukseen, että vaikka aamulla olisi pilvistä, se ei tarkoita kylmää. Silloin kuuma aurinkokin alkaa aika ajoin tuntumaan puuduttavalta, vaikkei uskoisi. Mutta nautitaan nyt siitä silti, samoin kuin taivaallisen lämpimästä merivedestä.
Langkawilla ei ilmeisesti ole minkäänlaisia snorklausolosuhteita, että siihen puuhaan tulee nyt pieni tauko. No, onneksi Koh Changin vika snorklauspäivä oli hieno ja kantaa jonkin aikaa. Siellä näimme yhtä ja toista, yhtenä ihanimmista "merivuokkojen niitty" vaaleanpunaisine vuokkokaloineen (eräs Nemokalan versio).
Langkawilta otimme yhdeksi yöksi mörskän, jossa ei ole nettiyhteyttä. Katsotaan sitten, jäädäänkö siihen vai etsitäänkö toinen asumus. Mutta kirjoittelemme joka tapauksessa jostakin varmaan taas pikapuoliin. Aurinkoista ja raikasta viikon alkua Malesiasta!
sunnuntai 29. tammikuuta 2012
Bangkok: Kasailua
Bangkokin aamu aukesi eilisestä huolimatta kauniina ja aurinkoisena. Olemme kasailleet itseämme ja ottaneet iisisti; tv:stä piirrettyjä ja uima-altaalla viilentelyä. Mä kävin lisäksi tekemässä muutamia hankintoja, vaippoja ja sen sellaista. Timppa on nyt vuorostaan tiltissä, joten vuorovetoa tässä näköjään mennään, kun viikko sitten mä olin ihan voipunut. No, pääasia, että vähintään toinen aikuisista on kunnossa.
Liekö Timpan kuntoon syyllinen se merisiili, jota söimme? Perjantain snorklausreissulla joku älypää grillasi merisiiliä ja kyllä mekin sitä maistettiin, pakkohan se oli. Mä laskin, että merisiili lasketaan enemmän kalaksi kuin siiliksi, vaikka ei ole kumpikaan :) , joten söin sitä myös. Järkyttävän makuista! Kuin joku olisi sekoittanut härskejä sillejä mutaan ja tehnyt siitä liivatteen kanssa sellaisen hyllyvän harmaan klöntin. Mutta alas meni, vedet silmissä ja suomalaisella sisulla.
Huomenna lennämme aamulla Kuala Lumpuriin ja päätimme juuri, että otamme sieltä saman tien jatkolennon Langkawille. Siellä ollaan ehkä viikko-kaksi, jona aikana saatamme tehdä myös pistokeikan takaisin Etelä-Thaimaan puolelle. Meillä on siellä suunnalla yksi kolkka, joka vähän kiinnostaisi...
Iloisia yllätyskäänteitä on muuten tapahtunut kaksi: Nooa on niin iso poika, ettei meidän enää tarvitse kantaa isoa vaippavarastoa mukana. Yösatsi riittää. Helpottaa aika lailla. Mutta vielä enemmän helpottaa se kummallinen seikka, että allergiaoireita ei ole myöskään ollut. Ne hiipuivat aika pian reissun alettua. En tiedä, onko se kostea ilma, joka vähentää ihon kutinaa, vai mikä. Olemme kuitenkin antaneet Nooalle ensin varovasti ja nyt jo rennommin lähes kaikkia aiemmin kutinaa aiheuttaneita ruokia. Mahtavaa. Saa sitten nähdä, palaako oireilu, kun tullaan takaisin Suomeen. Toivottavasti tämä siedätys auttaisi.
Nyt mä alan etsiskelemään meille majoitusta pariksi ekaksi yöksi Langkawilta. Kuulumisiin sitten ehkä seuraavaksi sieltä.
Liekö Timpan kuntoon syyllinen se merisiili, jota söimme? Perjantain snorklausreissulla joku älypää grillasi merisiiliä ja kyllä mekin sitä maistettiin, pakkohan se oli. Mä laskin, että merisiili lasketaan enemmän kalaksi kuin siiliksi, vaikka ei ole kumpikaan :) , joten söin sitä myös. Järkyttävän makuista! Kuin joku olisi sekoittanut härskejä sillejä mutaan ja tehnyt siitä liivatteen kanssa sellaisen hyllyvän harmaan klöntin. Mutta alas meni, vedet silmissä ja suomalaisella sisulla.
Huomenna lennämme aamulla Kuala Lumpuriin ja päätimme juuri, että otamme sieltä saman tien jatkolennon Langkawille. Siellä ollaan ehkä viikko-kaksi, jona aikana saatamme tehdä myös pistokeikan takaisin Etelä-Thaimaan puolelle. Meillä on siellä suunnalla yksi kolkka, joka vähän kiinnostaisi...
Iloisia yllätyskäänteitä on muuten tapahtunut kaksi: Nooa on niin iso poika, ettei meidän enää tarvitse kantaa isoa vaippavarastoa mukana. Yösatsi riittää. Helpottaa aika lailla. Mutta vielä enemmän helpottaa se kummallinen seikka, että allergiaoireita ei ole myöskään ollut. Ne hiipuivat aika pian reissun alettua. En tiedä, onko se kostea ilma, joka vähentää ihon kutinaa, vai mikä. Olemme kuitenkin antaneet Nooalle ensin varovasti ja nyt jo rennommin lähes kaikkia aiemmin kutinaa aiheuttaneita ruokia. Mahtavaa. Saa sitten nähdä, palaako oireilu, kun tullaan takaisin Suomeen. Toivottavasti tämä siedätys auttaisi.
Nyt mä alan etsiskelemään meille majoitusta pariksi ekaksi yöksi Langkawilta. Kuulumisiin sitten ehkä seuraavaksi sieltä.
lauantai 28. tammikuuta 2012
Paska päivä: Koh Chang - Bangkok
Aamulla klo 8 lähdimme ihanasta majapaikastamme Changilla ja köröttelimme matkalipun oston yhteydessä sovitulla taksilla satamaan. Emme ehtineet syödä aamiaista, kun hotellin keittiö aukesi klo 8, mutta saimme eväspussit, joiden sisältö ei kelvannut lapsille...
Lautan piti lähteä klo 9. Ei lauttaa. No, 9.30 lähti, joten siihen. Tarkistimme vielä lippukojusta että juu, oikeat liput, oikea lautta. Merellä katselimme haikeina, kun ihanan Koh Changin kaunis kuva himmeni hiljalleen aamu-utuun, kauemmas ja kauemmas. Ja kaemmas... kauemmas... MITÄ?! Voi h...tti, me ollaan menossa eri satamaan! 5 kilometrin sijaan matelimme merellä 12 km maailman hitaimmalla lautalla päätyäksemme typerään sivusatamaan. Lautalla oli onneksi paljon kohtalotovereita, enkä tiedä, missä kohtaa ja kenellä logiikka petti.
No, onneksi Laem Ngopissa odotti valmiiksi liuta lava-autoja valmiina siirtämään kypsää väkeä oikeaan paikkaan. Me hitaasti etenevänä lapsikaravaanina emme tietenkään ehtineet ensimmäiseen kuljetukseen, vaan odotimme ylimääräisen ½ tuntia helteessä. Vaikka Thaimaassa ei todellakaan kuulu näyttää, kun tatti kasvaa otsaan, niin F-sana kyllä lipesi, kun jouduimme vielä odottamaan.... No, sitten vihdoin meitäkin tultiin hakemaan ja pääsimme oikeaan satamaan, jossa sai ruokaa nälkäisille lapsille. Aikaa jäi ruhtinaalliset 10 minuuttia, ja senhän tietää, kuinka syöminen silloin lasten kanssa sujuu. Toinen söi kaksi riisiä, toinen saattoi ahmia kolmekin.
Bussiin. Saimme hyvät paikat ja peräkkäiset rivit. Jess! Sitten lähdettiin. Mitä h..ttiä osa 2: Bussi ajoi sinne ensimmäiseen satamaan, jossa odotimme puoli tuntia kyytiä helteessä. Kuski lähti, kaikki jäivät suu auki ihmettelemään. Paikalliset saivat selvitettyä, että ilmeisesti odotamme jotakuta. TUNNIN odottamisen jälkeen saimme bussiin krapulassa naureskelevan poikaporukan, jotka varmaan olivat syöneet hyvät aamiaiset rauhassa hotellilla sillä välin, kun huono-onnisemmat porhalsivat kiireessä aamulautalle.
Oli kulunut 5 tuntia hotellilta lähdöstämme, kun kuski vihdoin käynnisti bussin. Olimme siis käytännössä vasta tehneet lauttamatkan, jonka piti olla lyhyt pyrähdys. No, sitten ajettiin puoli tuntia tai tunti. Nooa nukahti onneksi päiväunille. Ja eikun bensa-asemalle, bussi täytyy tankata. Kielitaidoton kuski tulee näyttämään kylttiä, jossa sanotaan, että matkustajien on turvallisuussyistä mentävä tankkauksen ajaksi ulos. Nukkuvat lapset hereille. Tämä on kaasubussi. Hopi hopi! En kerro, mitä juttelimme silloin Timpan kanssa, mutta alkaa V:llä, S:llä ja P:llä.
Nooa tietysti oli loppumatkan itkuinen ja kiukkuinen. Matka kesti vain 5-6 tuntia, mikä onkin lyhyt hetkonen bussissa melskaavan kaksivuotiaan kanssa. Mahtavaa. Perseenperseenperse!!!! Onneksi meillä oli hyvää porukkaa ympärillä - emme olleet ainoa lapsiperhe - ja kaikkien hermo piti. Mikään ei ole arvokkaampaa kuin vertaistuki silloin, kun homma pissii.
Vihdoin pääsimme Bangkokiin ja kuski jopa älysi pysäyttää lähellä hotelliamme ja lentokenttää. Se pariskunta, jolla oli iltalento Eurooppaan, ilmeisesti ehti koneeseen. Välillä näytti heidän kannaltaan aika pahalta... Me ainakin pääsimme ulos bussista ja saimme taksin kohti hotellia. Buukkasimme nimittäin 2 yöksi lentokenttähotellin, jossa on uima-allas. Huomenna on tarkoitus matkapäivien välissä vain rentoutua uima-altaalla. Emme aio tehdä mitään, lasten on saatava levätä. Maanantaiaamuna lennetään.
Hotellia ei meinannut löytyä, se kun on ihan uusi. Taksikuski soitteli sinne ja tänne ja sai helpdeskistä tukea, jolla lopulta löysimme perille. Kirjauduimme sisään ja kysyimme, missä on uima-allas. Lapset olivat hikisiä ja väsyneitä ja juuri ja juuri jaksoivat perille sen ajatuksen voimalla, että illalla päästään uima-altaaseen. "The pool is closed for three days", vastasi respa. MITÄ HUTTUA??!!! Juu, nyt on niin, että on vedenlaadun kanssa ongelmia.... No, hyvä tietysti silloin sulkea allas, mutta että juuri nyt!
Nyt istun erään toisen läheisen hotellin terassilla (asumme siis tässä hotellissa seuraavat 2 yötä), juon olutta - ja aion juoda toisenkin - ja kirjoitan tätä blogia. Nyt alkaa jo naurattaa, mutta sen täytyy johtua alkoholista...
Lautan piti lähteä klo 9. Ei lauttaa. No, 9.30 lähti, joten siihen. Tarkistimme vielä lippukojusta että juu, oikeat liput, oikea lautta. Merellä katselimme haikeina, kun ihanan Koh Changin kaunis kuva himmeni hiljalleen aamu-utuun, kauemmas ja kauemmas. Ja kaemmas... kauemmas... MITÄ?! Voi h...tti, me ollaan menossa eri satamaan! 5 kilometrin sijaan matelimme merellä 12 km maailman hitaimmalla lautalla päätyäksemme typerään sivusatamaan. Lautalla oli onneksi paljon kohtalotovereita, enkä tiedä, missä kohtaa ja kenellä logiikka petti.
No, onneksi Laem Ngopissa odotti valmiiksi liuta lava-autoja valmiina siirtämään kypsää väkeä oikeaan paikkaan. Me hitaasti etenevänä lapsikaravaanina emme tietenkään ehtineet ensimmäiseen kuljetukseen, vaan odotimme ylimääräisen ½ tuntia helteessä. Vaikka Thaimaassa ei todellakaan kuulu näyttää, kun tatti kasvaa otsaan, niin F-sana kyllä lipesi, kun jouduimme vielä odottamaan.... No, sitten vihdoin meitäkin tultiin hakemaan ja pääsimme oikeaan satamaan, jossa sai ruokaa nälkäisille lapsille. Aikaa jäi ruhtinaalliset 10 minuuttia, ja senhän tietää, kuinka syöminen silloin lasten kanssa sujuu. Toinen söi kaksi riisiä, toinen saattoi ahmia kolmekin.
Bussiin. Saimme hyvät paikat ja peräkkäiset rivit. Jess! Sitten lähdettiin. Mitä h..ttiä osa 2: Bussi ajoi sinne ensimmäiseen satamaan, jossa odotimme puoli tuntia kyytiä helteessä. Kuski lähti, kaikki jäivät suu auki ihmettelemään. Paikalliset saivat selvitettyä, että ilmeisesti odotamme jotakuta. TUNNIN odottamisen jälkeen saimme bussiin krapulassa naureskelevan poikaporukan, jotka varmaan olivat syöneet hyvät aamiaiset rauhassa hotellilla sillä välin, kun huono-onnisemmat porhalsivat kiireessä aamulautalle.
Oli kulunut 5 tuntia hotellilta lähdöstämme, kun kuski vihdoin käynnisti bussin. Olimme siis käytännössä vasta tehneet lauttamatkan, jonka piti olla lyhyt pyrähdys. No, sitten ajettiin puoli tuntia tai tunti. Nooa nukahti onneksi päiväunille. Ja eikun bensa-asemalle, bussi täytyy tankata. Kielitaidoton kuski tulee näyttämään kylttiä, jossa sanotaan, että matkustajien on turvallisuussyistä mentävä tankkauksen ajaksi ulos. Nukkuvat lapset hereille. Tämä on kaasubussi. Hopi hopi! En kerro, mitä juttelimme silloin Timpan kanssa, mutta alkaa V:llä, S:llä ja P:llä.
Nooa tietysti oli loppumatkan itkuinen ja kiukkuinen. Matka kesti vain 5-6 tuntia, mikä onkin lyhyt hetkonen bussissa melskaavan kaksivuotiaan kanssa. Mahtavaa. Perseenperseenperse!!!! Onneksi meillä oli hyvää porukkaa ympärillä - emme olleet ainoa lapsiperhe - ja kaikkien hermo piti. Mikään ei ole arvokkaampaa kuin vertaistuki silloin, kun homma pissii.
Vihdoin pääsimme Bangkokiin ja kuski jopa älysi pysäyttää lähellä hotelliamme ja lentokenttää. Se pariskunta, jolla oli iltalento Eurooppaan, ilmeisesti ehti koneeseen. Välillä näytti heidän kannaltaan aika pahalta... Me ainakin pääsimme ulos bussista ja saimme taksin kohti hotellia. Buukkasimme nimittäin 2 yöksi lentokenttähotellin, jossa on uima-allas. Huomenna on tarkoitus matkapäivien välissä vain rentoutua uima-altaalla. Emme aio tehdä mitään, lasten on saatava levätä. Maanantaiaamuna lennetään.
Hotellia ei meinannut löytyä, se kun on ihan uusi. Taksikuski soitteli sinne ja tänne ja sai helpdeskistä tukea, jolla lopulta löysimme perille. Kirjauduimme sisään ja kysyimme, missä on uima-allas. Lapset olivat hikisiä ja väsyneitä ja juuri ja juuri jaksoivat perille sen ajatuksen voimalla, että illalla päästään uima-altaaseen. "The pool is closed for three days", vastasi respa. MITÄ HUTTUA??!!! Juu, nyt on niin, että on vedenlaadun kanssa ongelmia.... No, hyvä tietysti silloin sulkea allas, mutta että juuri nyt!
Nyt istun erään toisen läheisen hotellin terassilla (asumme siis tässä hotellissa seuraavat 2 yötä), juon olutta - ja aion juoda toisenkin - ja kirjoitan tätä blogia. Nyt alkaa jo naurattaa, mutta sen täytyy johtua alkoholista...
torstai 26. tammikuuta 2012
Koh Chang: Smaragdisaaren jalokiviä
Nautimme tänään kahdesta Koh Changin kohokohdasta, joita on odotettu Suomesta saakka. Ensimmäinen oli retki norsuleiriin, siihen josta aiemmin mainitsin. Vietimme siellä hienon päivän norsuihin tutustuen ja niiden kanssa puuhaillen. Ensin oli vuorossa perinteinen "viidakkoon norsuilla"-retki, joka oli mukava. Tosin mun ja Nemon Numwan-norsu oli maailman laiskin ja halusi vain syödä ja kakata. Timppa ja Nooa kiisivat ainakin 2 km/h meidän ohi polunmutkassa :)
Ja sitten lähdettiin joelle kylpyyn! Pesimme norsuja vilpoisessa joessa. Tosin vilustuneelle Nooalle jokivesi oli liian kylmää, eikä houkutellut pulahtamaan. Nemo sen sijaan harjasi norsuja innolla. Joesta ei olisi pitänyt poissa mikään! Paluumatkan leiriin ratsastimme Nemon kanssa taas norsun paljaassa selässä uikkareissa. Hieno elämys niin meille, kuin lapsille!
No mutta, illalla oli sitten kuitenkin toinen ihana asia: yrttisauna. Siellä olemme Timpan kanssa viettäneet ikimuistoisen illan vuosia sitten ja sinne halusin ehdottomasti palata. Nyt menin yksin, sillä se ei oikein ole lasten paikka; pikemminkin "hiljaisuuden retriitti". Vanha, rahiseva mustavalkoinen jazz soi hiljaa ja sekoittuu joka puolelta tulviviin luonnon ääniin, vesi solisee. Kynttilät ja lyhdyt palavat. Yrtit ja inkivääritee tuoksuvat. Sauna on pimeä savimaja, jonne siivilöityy hämärää värillistä valoa pienistä ikkunoista. Jos joku puhuu, niin aivan hiljaa. Kaikenlaisia ihania hoitotahnoja ja naamioita kasvoille, hiuksille ja vartalolle saa, kun pyytää - mä otin nyt huumaavan tuoksuisen tamarindi-maito-hunajasekoituksen. Tuolla vihreän hämärän ja hiljaisuuden keskellä vaipuu outoon meditaatiotilaan, aika katoaa. Ei ole käsitystä, kauanko siellä viivyin, mutta se vain oli niiiin ihanaa...
(Joku muuten soittaa juuri nyt pimeässä illassa kitaralla Imaginea, kuulostaa kauniilta...).
Katsotaan, ehditäänkö päivittämään huomenna lainkaan. Päivän vietämme snorklaamassa, illalla pakkaamme. Voi olla, että kuulemme seuraavan kerran lauantaina Bangkokista. Meidän on nimittäin pakko jättää tämä paratiisi, lento Malesiaan odottaa...
Mahout (=norsunohjaaja) Nooa ja Timo
Alkumatkan keikuimme niissä perinteisissä koreissa ja loppumatkasta pääsimme norsun niskan päälle ratsastamaan. Oli mukavaa, kun löppänät lettukorvat läpsyttivät jalkojamme verkkaisen löntystelyn tahtiin ja norsun harva, karkea päälaen tukka kutitti. Sitten norsut riisuttiin ja syötimme niille banaaneja.
Mahout Nemo ja idän pikajuna Numwan
Banaania, nam!
Mahout Nemo norsupyykillä
Kuulin kyllä vähän surullisen tarinan sympaattisesta vanhasta Noï-norsusta, viimekertaisesta tuttavuudestamme. Se oli kaksi vuotta sitten, 67-vuotiaana köpöttäjänä, sateella liukastunut metsässä ja pudonnut jostakin ja se oli sitten kiltin vanhan Noïn tarinan loppu. Kurjaa.
No mutta, illalla oli sitten kuitenkin toinen ihana asia: yrttisauna. Siellä olemme Timpan kanssa viettäneet ikimuistoisen illan vuosia sitten ja sinne halusin ehdottomasti palata. Nyt menin yksin, sillä se ei oikein ole lasten paikka; pikemminkin "hiljaisuuden retriitti". Vanha, rahiseva mustavalkoinen jazz soi hiljaa ja sekoittuu joka puolelta tulviviin luonnon ääniin, vesi solisee. Kynttilät ja lyhdyt palavat. Yrtit ja inkivääritee tuoksuvat. Sauna on pimeä savimaja, jonne siivilöityy hämärää värillistä valoa pienistä ikkunoista. Jos joku puhuu, niin aivan hiljaa. Kaikenlaisia ihania hoitotahnoja ja naamioita kasvoille, hiuksille ja vartalolle saa, kun pyytää - mä otin nyt huumaavan tuoksuisen tamarindi-maito-hunajasekoituksen. Tuolla vihreän hämärän ja hiljaisuuden keskellä vaipuu outoon meditaatiotilaan, aika katoaa. Ei ole käsitystä, kauanko siellä viivyin, mutta se vain oli niiiin ihanaa...
Tervetuloa saunaan. Saako olla hedelmiä?
Piilossa puiden katveessa
Hierontaa? Sitä on tarjolla tässä majassa.
Suihku
Iloisesti matkalla saunaan
(Joku muuten soittaa juuri nyt pimeässä illassa kitaralla Imaginea, kuulostaa kauniilta...).
Katsotaan, ehditäänkö päivittämään huomenna lainkaan. Päivän vietämme snorklaamassa, illalla pakkaamme. Voi olla, että kuulemme seuraavan kerran lauantaina Bangkokista. Meidän on nimittäin pakko jättää tämä paratiisi, lento Malesiaan odottaa...
keskiviikko 25. tammikuuta 2012
Koh Chang: Smaragdisaaren lumoissa
Onkin mennyt ennätyksellisen kauan edellisestä päivityksestä. Yli päivä! Joopa joo. Olemme olleet vähän kiireisiä. Eilen lähdimme heti aamusta Bang Baon kalastajakylän liepeille snorklaamaan. Siellä on lahti, jossa pääsee vedenalaisiin maisemiin jo rannasta ja koska Nooa oli hiukan puolikuntoinen, se sopi meille. Minä ja Nooa jäimme rantabaarin riippumattoihin pötköttelemään ja juomaan maitoa ja soodaa, isot pojat menivät snorklaamaan. Sitten vaihdettiin vuoroja - pääsin ruhtinaallisesti yksin yli puoleksi tunniksi meditoimaan korallien keskelle! Ihanaa. Tapasin reissullani kerta kaikkiaan huvittavan papukaijakalan, jota seurailin jonkin aikaa. Parrot fish on värikäs ja pullea koralleja nakertava otus, joka saa aikaan veden allakin kuuluvan narsk-narsk-äänen. Se kala hermostui, kun menin liian lähelle, ja alkoi uhkailemaan kahdella isolla etuhampaallaan. Ette usko, miten hassulta se näytti. Kuin orava yrittäisi irvistää vastustajansa kuoliaaksi. No, minä kohteliaasti annoin papukaijalle ruokarauhan ja naureskellen livuin sivummalle...
Illalla kävimme mopolla lääkärissä. Halusimme varmuuden vuoksi käyttää Nooan tarkistettavana, mutta ei ole mitään pahempaa menossa, normaali vilustuminen vain. Nuha-, yskä- ja kuumetroppeja saimme mukaan, mutta ei Nooalla ole edes lämpöä enää. Uni paras lääke on, sitä nauttikaamme - Nooa-nallen kuntohon aamuksi jo saamme!
Tänään lähdimme heti aamusta saaren isoimmalle vesiputoukselle. Taas elämälle kiitos siitä, että meillä on mukana jumalainen Manduca (reppu, jossa Nooaa voi kantaa). Käppäilimme puolisen kilsaa tarzan-metsän läpi joen vartta vesiputokselle. Vaikka ei ole sadekausi ja on kuivaa, putous ja sen ympäristö on mielettömän kaunis. "Unelmien täyttymys" kuvasi Nemo... Valokuvat eivät tee oikeutta, mutta mykistävän hieno paikka se oli. Uimme putouksen viileässä lammessa, ihanan virkistävää höyryävän kuuman metsän läpi taivallettuamme. Harmi vaan, että siellä sattui olemaan noin 10-henkinen ryhmä thaituristeja. Kamala sanoa näin, mutta tuntuu että paikalliset matkailijat ovat vähän, no, arvaattehan... Roskaavat, mesoavat, katkovat oksia puista, ihan älytöntä touhua. Onneksi se krapulainen huutava apinaorkesteri lähti jonkin ajan päästä ja putoukselle laskeutui ihana rauha! Jotenkin tuntuu, että länkkärituristit (nimenomaan ne, ketkä tietynlaisille hienoille paikoille vaivautuvat) osaavat arvostaa näkemäänsä ja kunnioittaa esim. luonnon juttuja vähän eri tavoin kuin paikalliset. Ja anteeksi nyt ahdasmielinen yleistys.
Sen verran on vuodatettava vielä lisää, että eilisellä lääkärikeikalla iski taas tajuntaan todellisuus: Koh Changin uskomaton kauneus ei tosiaankaan näy White Sand Beachin kaltaisilla suosituilla alueilla. Oh no! Siellä on ihan hirveä meno ja aika ällöä paikoin. Tyttöbaareja ja kännituristeja silmänkantamattomiin. Ja kansainvälisiä true love-lemmenpareja, vaikkakaan ei ehkä siinä määrin kuin Hua Hinissä, missä se touhu oli todella voimissaan... Paluu meidän kotipaikan rauhaan, jossa vain Coconut Cafen hiljainen reggae häipyy viidakon äänien keskelle, oli illalla niin ihana. Riippuu tietysti mitä hakee jälleen. Moni voi pitää meitä ihan urpoina myös, tiedetään.
Mutta se vaan joka päivä täällä vetää hiljaiseksi, kuinka upea luonto voi olla. Ei sitä kuvissa näe, kaikki korkeuserot, värien syvyys ja perspektiivit latistuvat. Kun tien reunasta nousee koskemattoman viidakon vihreä seinämä, kun peikonlehdet ja pesäraunioiset kiipeävät isojen sademetsän puiden rungoilla, makakit kirkuvat oksilla ja heittelevät pönttöpäitä turisteja kepeillä, ilma on paksua, kuumaa, kosteaa ja tuoksuu vain sademetsälle, merikotka liitelee puiden yllä ja kaskaat sirittävät... sen kaiken kun voisin välittää sinne ruudun toiselle puolen. Tulee samanlainen olo kuin joskus sukeltaessa: on olemassa jokin mielettömän hieno, hiljainen, värikäs, hitaasti läikehtivä toinen maailma, jonka haluaisi jakaa itselle tärkeiden ihmisten kanssa. Pitää olla onnellinen, että näitä asioita pääsee joskus kokemaan. Niillä jaksaa taas pitkälle.
Huomenna on sitten vihdoin sen odotetun norsupäivän vuoro. Kirjoittelen sitten lisää. Siihen asti voikaa hyvin!
Snorklaajat lähdössä
Tällä karavaanilla mennään. Aika sitkeä tuo meidän mopo, kun se tämän lastin kuljettaa noita jyrkkiä teitä ylös ja alas. Rinkkakin vielä :)
Tänään lähdimme heti aamusta saaren isoimmalle vesiputoukselle. Taas elämälle kiitos siitä, että meillä on mukana jumalainen Manduca (reppu, jossa Nooaa voi kantaa). Käppäilimme puolisen kilsaa tarzan-metsän läpi joen vartta vesiputokselle. Vaikka ei ole sadekausi ja on kuivaa, putous ja sen ympäristö on mielettömän kaunis. "Unelmien täyttymys" kuvasi Nemo... Valokuvat eivät tee oikeutta, mutta mykistävän hieno paikka se oli. Uimme putouksen viileässä lammessa, ihanan virkistävää höyryävän kuuman metsän läpi taivallettuamme. Harmi vaan, että siellä sattui olemaan noin 10-henkinen ryhmä thaituristeja. Kamala sanoa näin, mutta tuntuu että paikalliset matkailijat ovat vähän, no, arvaattehan... Roskaavat, mesoavat, katkovat oksia puista, ihan älytöntä touhua. Onneksi se krapulainen huutava apinaorkesteri lähti jonkin ajan päästä ja putoukselle laskeutui ihana rauha! Jotenkin tuntuu, että länkkärituristit (nimenomaan ne, ketkä tietynlaisille hienoille paikoille vaivautuvat) osaavat arvostaa näkemäänsä ja kunnioittaa esim. luonnon juttuja vähän eri tavoin kuin paikalliset. Ja anteeksi nyt ahdasmielinen yleistys.
Ehkä 15 metriä korkeutta, arvio Timo.
Uimaan menossa
Sen verran on vuodatettava vielä lisää, että eilisellä lääkärikeikalla iski taas tajuntaan todellisuus: Koh Changin uskomaton kauneus ei tosiaankaan näy White Sand Beachin kaltaisilla suosituilla alueilla. Oh no! Siellä on ihan hirveä meno ja aika ällöä paikoin. Tyttöbaareja ja kännituristeja silmänkantamattomiin. Ja kansainvälisiä true love-lemmenpareja, vaikkakaan ei ehkä siinä määrin kuin Hua Hinissä, missä se touhu oli todella voimissaan... Paluu meidän kotipaikan rauhaan, jossa vain Coconut Cafen hiljainen reggae häipyy viidakon äänien keskelle, oli illalla niin ihana. Riippuu tietysti mitä hakee jälleen. Moni voi pitää meitä ihan urpoina myös, tiedetään.
Mutta se vaan joka päivä täällä vetää hiljaiseksi, kuinka upea luonto voi olla. Ei sitä kuvissa näe, kaikki korkeuserot, värien syvyys ja perspektiivit latistuvat. Kun tien reunasta nousee koskemattoman viidakon vihreä seinämä, kun peikonlehdet ja pesäraunioiset kiipeävät isojen sademetsän puiden rungoilla, makakit kirkuvat oksilla ja heittelevät pönttöpäitä turisteja kepeillä, ilma on paksua, kuumaa, kosteaa ja tuoksuu vain sademetsälle, merikotka liitelee puiden yllä ja kaskaat sirittävät... sen kaiken kun voisin välittää sinne ruudun toiselle puolen. Tulee samanlainen olo kuin joskus sukeltaessa: on olemassa jokin mielettömän hieno, hiljainen, värikäs, hitaasti läikehtivä toinen maailma, jonka haluaisi jakaa itselle tärkeiden ihmisten kanssa. Pitää olla onnellinen, että näitä asioita pääsee joskus kokemaan. Niillä jaksaa taas pitkälle.
Huomenna on sitten vihdoin sen odotetun norsupäivän vuoro. Kirjoittelen sitten lisää. Siihen asti voikaa hyvin!
Pollea mopomies
maanantai 23. tammikuuta 2012
Koh Chang: Kuvia "kotikulmilta" tänään
Jostakin syystä juuri täällä pojat haluavat kuunnella viidakkokirjaa...
Coconut Cafessa on pakosti Thaimaan paras hinta-laatusuhde. Lemppari!
Lähibensis, tämä kuuluu Coconut Cafen taikapiiriin myös. Kovempi juttu kuin ABC.
Hotellin pihalta. En jaksanut korjata valotusta...
Näkymä mökkimme terassilta. Uima-allas ja sitten viidakkoa, viidakkoa, viidakkoa...
Pihalla kasvaa orkideoita ("Kukkia", tarkensi Timppa lajimääritystä).
Illalla mopoilimme läheiseen Ban Bang Baoon, paaluille rakennettuun kalastajakylään/venesatamaan. Kokeilin pikkukameralla vastavaloon ja kuva on ladattu suoraan kamerasta. Tämä on siis Taidetta, ei pilalle valottunut räiskäisy :D
Matkapäivä Koh Samet-Koh Chang
Eilinen aamu alkoi iloisesti: yhdellä lämpöä, toisella lämpöä ja pakki sekaisin, kolmannella jalassa tulehdus. Nemo onneksi oli kunnossa. Nooa ilmeisesti vähän vilustui silloin meripäivänä snorklauksen ja ajoviiman yhteisvaikutuksesta, vaikka sää olikin kuuma. Timppa astui johonkin simpukankuoren sirpaleeseen ja sai jalkapohjaansa pienen vekin joka tulehtui. Ja tosiaan nyt oli mun vuoroni kestää uuteen bakteerikantaan siirtymisen oireilua. Edessä rankka matkapäivä helteessä isojen pakaasien kera. Voiko ihanammin päivän enää alkaa? Oisko ihanampaa aamua kuin tää?
No, hymy pyllyyn ja matkaan, ei siinä muu auttanut! Selvisimme rinkkojen ja romppeiden kanssa lavataksiin ja siitä Sametin satamaan. Lauttamatka Ban Phehen sujui hyvin, vaikka paatti hyytyikin puoleen väliin. Saivat sen kuitenkin kuntoon - ilmeisesti koneen jäähdytys tökki. Minä tosin meinasin pökertyä jo sinne lautalle, olin aika voimattomassa kunnossa. Mutta maihin päästiin. Timppa suorittikin sitten 45 minuutin etsintärupeaman, sillä jatkoyhteytemme Koh Changille piti olla minibussi, mutta osoittautui lopulta henkilöautoksi, joka kuljetti meidät muutaman kymmenen kilometriä isolle tielle, jossa minibussi odotti. Auton vaihto. Tässä vaiheessa yksi nukkui ja muut koettivat kestää olotilojaan. Vihdoin illan suussa pääsimme Changin lautalle. Mikä ihana näky: tuttu, ihana, kaivattu paratiisimainen norsusaari siinsi edessä ja tiesimme, että hotellilla odottaa uima-allas. Rannasta sitten vielä 15 km lava-autolla hiljaisemmalle seudulle - ja raskas 8 tunnin siirtymä oli suoritettu! Huikea fiilis! Pölyiset matkavaatteet lensivät nanosekunnissa lattialle ja koko ryhmä sukelsi uima-altaaseen. Pojat toistelivat vain: "Ihanaa! Mahtavaa!"
Ja kyllä; hotellimme on ihana! Löysimme netistä halvan tarjouksen ja suunnitelmasta poiketen asumme nyt aika sivistyneesti. Meillä on kaunis puumaja, luksusleveä ja ihana sänky, hieno kylppäri ja kaikki ihanuudet. Uima-allas on tähänastisista paras ja se on ihan tuossa edessä. Vieressä on myös poreallas. Täällä on tosi rauhallista, olemme kaukana bilerannoista. Ja koska olemme ihan viidakon reunalla, äänimaailmakin on kuin suoraan paratiisista. Ja eläinmaailma muutenkin: piha on täynnä isoja perhosia ja täällä majassa sisälläkin meillä asustaa suloinen nakupelle, kotigekko Kekkonen. Se on arka, mutta kiipeilee seinillä ja verhoissa ja popsii sisälle eksyvät hyönteiset tehokkaasti. Ja kun se kipittää seinällä, sen pikku jaloista kuuluu pikkuinen tassutus.
Joillekin Koh Chang on varmasti tuttu, mutta kerron lyhyesti, että tämä on Thaimaan 2. suurin saari. Maastoltaan tämä on jyrkän mäkistä/kukkulaista ja siksi saaren sisäosan upeat sademetsät ovat saaneet olla rauhassa. Luonnosta kiinnostuneelle ainakin meidän mielestä Koh Chang lähisaarineen on hieno paikka. Sukeltamisen kannalta ei edelleenkään niin hyvä kuin Andamaanienmeren puoli, mutta kuitenkin ok. Tosin ilmeisesti sadekaudella näkyvyys katoaa täällä. Ja sitten täällä on niitä norsuja :) Changillahan on hirveästi kävijöitä, mutta onneksi näillä rauhallisemmilla alueilla on oikeasti rauhallista. Tosin tästä nyt täytyy mopoilla jo jonkun matkaa ostamaan lapsille tarpeellisia juttuja, kuten maitoa ja välipalatarpeita. Nyt meillä on mopo, koska Timpan piti heti aamusta lähteä lääkäriin koipensa kanssa. Se on aikaisemmin jo kantapään (tai oikeammin koralleihin raavitun polven) kautta opittu, ettei näissä lämpötiloissa noita tulehtuneita haavoja kannata päivätolkulla hautoa...
Ulkona alkoi yhtäkkiä mieletön rankkasade. Nemo ja Timppa ovat pelaamassa biljardia ja me Nooan kanssa pötköttelemme sängyssä päiväunilla. Kunhan sade loppuu, taidan lähteä uimaan. Illalla koetetaan tehdä vähän jatkosuunnitelmia, mutta se on aika varmaa, että nautimme Koh Changista nyt jonkin aikaa rauhassa. Korkeintaan siirrymme hyvien riuttojen vuoksi yhdelle lähisaarista. Mutta nyt taas muistan, miksi halusimme tänne Changille tulla. Tämä on ihana, ihana saari!
(Ps. Mielenkiintoinen vaalitulos!)
No, hymy pyllyyn ja matkaan, ei siinä muu auttanut! Selvisimme rinkkojen ja romppeiden kanssa lavataksiin ja siitä Sametin satamaan. Lauttamatka Ban Phehen sujui hyvin, vaikka paatti hyytyikin puoleen väliin. Saivat sen kuitenkin kuntoon - ilmeisesti koneen jäähdytys tökki. Minä tosin meinasin pökertyä jo sinne lautalle, olin aika voimattomassa kunnossa. Mutta maihin päästiin. Timppa suorittikin sitten 45 minuutin etsintärupeaman, sillä jatkoyhteytemme Koh Changille piti olla minibussi, mutta osoittautui lopulta henkilöautoksi, joka kuljetti meidät muutaman kymmenen kilometriä isolle tielle, jossa minibussi odotti. Auton vaihto. Tässä vaiheessa yksi nukkui ja muut koettivat kestää olotilojaan. Vihdoin illan suussa pääsimme Changin lautalle. Mikä ihana näky: tuttu, ihana, kaivattu paratiisimainen norsusaari siinsi edessä ja tiesimme, että hotellilla odottaa uima-allas. Rannasta sitten vielä 15 km lava-autolla hiljaisemmalle seudulle - ja raskas 8 tunnin siirtymä oli suoritettu! Huikea fiilis! Pölyiset matkavaatteet lensivät nanosekunnissa lattialle ja koko ryhmä sukelsi uima-altaaseen. Pojat toistelivat vain: "Ihanaa! Mahtavaa!"
Ja kyllä; hotellimme on ihana! Löysimme netistä halvan tarjouksen ja suunnitelmasta poiketen asumme nyt aika sivistyneesti. Meillä on kaunis puumaja, luksusleveä ja ihana sänky, hieno kylppäri ja kaikki ihanuudet. Uima-allas on tähänastisista paras ja se on ihan tuossa edessä. Vieressä on myös poreallas. Täällä on tosi rauhallista, olemme kaukana bilerannoista. Ja koska olemme ihan viidakon reunalla, äänimaailmakin on kuin suoraan paratiisista. Ja eläinmaailma muutenkin: piha on täynnä isoja perhosia ja täällä majassa sisälläkin meillä asustaa suloinen nakupelle, kotigekko Kekkonen. Se on arka, mutta kiipeilee seinillä ja verhoissa ja popsii sisälle eksyvät hyönteiset tehokkaasti. Ja kun se kipittää seinällä, sen pikku jaloista kuuluu pikkuinen tassutus.
Joillekin Koh Chang on varmasti tuttu, mutta kerron lyhyesti, että tämä on Thaimaan 2. suurin saari. Maastoltaan tämä on jyrkän mäkistä/kukkulaista ja siksi saaren sisäosan upeat sademetsät ovat saaneet olla rauhassa. Luonnosta kiinnostuneelle ainakin meidän mielestä Koh Chang lähisaarineen on hieno paikka. Sukeltamisen kannalta ei edelleenkään niin hyvä kuin Andamaanienmeren puoli, mutta kuitenkin ok. Tosin ilmeisesti sadekaudella näkyvyys katoaa täällä. Ja sitten täällä on niitä norsuja :) Changillahan on hirveästi kävijöitä, mutta onneksi näillä rauhallisemmilla alueilla on oikeasti rauhallista. Tosin tästä nyt täytyy mopoilla jo jonkun matkaa ostamaan lapsille tarpeellisia juttuja, kuten maitoa ja välipalatarpeita. Nyt meillä on mopo, koska Timpan piti heti aamusta lähteä lääkäriin koipensa kanssa. Se on aikaisemmin jo kantapään (tai oikeammin koralleihin raavitun polven) kautta opittu, ettei näissä lämpötiloissa noita tulehtuneita haavoja kannata päivätolkulla hautoa...
Ulkona alkoi yhtäkkiä mieletön rankkasade. Nemo ja Timppa ovat pelaamassa biljardia ja me Nooan kanssa pötköttelemme sängyssä päiväunilla. Kunhan sade loppuu, taidan lähteä uimaan. Illalla koetetaan tehdä vähän jatkosuunnitelmia, mutta se on aika varmaa, että nautimme Koh Changista nyt jonkin aikaa rauhassa. Korkeintaan siirrymme hyvien riuttojen vuoksi yhdelle lähisaarista. Mutta nyt taas muistan, miksi halusimme tänne Changille tulla. Tämä on ihana, ihana saari!
(Ps. Mielenkiintoinen vaalitulos!)
lauantai 21. tammikuuta 2012
Koh Thalu, Koh Kudee: Snorkkelisankarit
Pari päivää on hengitelty enemmän snorkkelin kautta kuin ilman. Eilinen vietettiin merellä ja Koh Thalun ja Koh Kudeen saarilla snorklauksen merkeissä. Mitään aivan ikimuistoisia vedenalaisia maisemia ei löytynyt, vaikka niitä kovasti kehutaan joissakin kirjoissa. Ihan kauniita riutta-/kivikkonäkymiä kuitenkin. Paljon paikallisia - sinällään näyttäviä ja värikkäitä - peruskaloja, jokunen erilaisempikin joukossa. Koralleja ei ihan hirmuisesti edelleenkään ollut. Andamaanienmeren puoli on ihan eri maailmasta, mitä tulee vedenalaiseen maailmaan.
Sellaisia käänteitä tässä välissä. Nauttikaa raikkaista talvikeleistä. Tämä tropiikin aurinko ja miljoonaprosenttinen ilmankosteus ei juuri nyt tunnu niin raikkaalta. Tosin emme valita...
Koh Thalu
Sen sijaan se teki päivästä ikimuistoisen, että pojat yllättivät rohkeudellaan meidät täydellisesti jälleen. Ihan sama mihin vene pysähtyi, rantaan tai riutalle keskellä merta, molemmat pojat olivat ensimmäisten joukossa menossa veteen. Aivan uskomaton näky, kun isojen miesten perässä kaksivuotias hyppää veneestä mereen ja vipeltää aallokossa liiveissä ja uimalaseissa. Nooa-raukalle kun emme ole edes mistään löytäneet tarpeeksi pientä oikeaa maskia. Mutta siellä se pikkumies painoi aallokossa. Välillä pieni snorklaaja hörppäsi merivettä ja oli aaltojen heiteltävänä, mutta hymy ei hyytynyt sittenkään. Sitä ylpeyden ja liikutuksen määrää ei voi sanoin kuvailla. "Uimaan!" oli ensimmäinen kommentti aina, kun vene pysähtyi. Ja Nemohan on jo konkari ja tutki riuttoja mestarin elkein, osoitteli hienoja kaloja ja jättimäisiä merisiilejä ja kellui kalaparvissa kuin kotonaan. Ihan sankareita molemmat! Hieno päivä. Harmi, ettei paljon kuvia tullut otettua, kun oli sen verran tiivistä toimintaa.
Kapteeni Nemo
Hat Phrao, snorklauspäivän ansaittu lepotauko
Illalla kävimme rannalla syömässä ja juhlistamassa 10-vuotispäiväämme. Tosiaan, siitä on 10 vuotta, kun Merimelojien meiningeissä tutustuttiin. Ja kun buukattiin reissu Thaimaahan "ihan vain kavereina" ajatuksella, että ehkä voimme jopa jakaa hotellihuoneen, ihan vaikka vain kustannussyistä. Sillä tiellä ollaan :)
Rannalla pojat nauttivat tulishowsta ja me ehkä maailman tulisimmasta ruoasta. Hyvä ettei itku tullut, sen verran tujua chiliä oli kokilla ollut. Huh!
Fire!
Kaunis ja rohkea kaksivuotias!
Sellaisia käänteitä tässä välissä. Nauttikaa raikkaista talvikeleistä. Tämä tropiikin aurinko ja miljoonaprosenttinen ilmankosteus ei juuri nyt tunnu niin raikkaalta. Tosin emme valita...
perjantai 20. tammikuuta 2012
Vinkki
CityDealissa näkyy olevan tänään erittäin edullinen hotellitarjous Samuille (ei siis Sametille vaan Samuille). Ostimme tuon saman aiemmin ja sinne suuntaamme vielä tämän reissun aikana.
http://www.citydeal.fi/deals/koko-suomi/baanhinsairesortspa/2772449
http://www.citydeal.fi/deals/koko-suomi/baanhinsairesortspa/2772449
torstai 19. tammikuuta 2012
Koh Samet: Meritähdet
Tehtiin seikkailukävely toiselle puolelle saarta reilu puoli tuntia suuntaansa. Käytiin katsomassa auringonlaskun jälkeen lepakoita ja lentävien lisäksi löydettiin rannalta tähtösiä.
Peppe ei arastellut ja ajatteli ottaa kaverin mukaansa.
No, ei sattunut mittaa mukaan, mutta ihan upeita tähtiä ovat.
Peppe ei arastellut ja ajatteli ottaa kaverin mukaansa.
No, ei sattunut mittaa mukaan, mutta ihan upeita tähtiä ovat.Koh Samet: Beachbugs
Elämä rullaa ihanan leppoisasti Sametilla. Jos lähdemme ihmisten ilmoille, pukeudumme varvassandaaleihin. Jos rannalle, sitten ei jaksa alkaa erikseen pukeutumaan. Aamuisin voi miettiä, laittaisko mustat vai jonkun muun väriset bikinit ja jos oikein tyylikkäänä haluaa olla, kääräisee sarongista fiinin leningin. Iisiä...
Timppa sanoi joskus, että mä huomaan joka ikisen eläimen, jos vain jossakin lähellä on. Voi olla. Sitä näkee, mikä kiinnostaa. Mutta eilen kun lenkkeilin rannalla, ei ehkä olisi niin kiinnostanut huomata ihan kaikkea. Oli meinaan sen päiväisiä rantakirppuja matkan varrella, että joutui katselemaan mihin astuu. Varmuuden vuoksi. Mut hyvin tuntevat tietävät, etten pelkää käärmeitä, mutta leppäkerttuja kammoan. Ja joitain muitakin hyönteisiä... Joten mitä sanotte seuraavista?
Timppa sanoi joskus, että mä huomaan joka ikisen eläimen, jos vain jossakin lähellä on. Voi olla. Sitä näkee, mikä kiinnostaa. Mutta eilen kun lenkkeilin rannalla, ei ehkä olisi niin kiinnostanut huomata ihan kaikkea. Oli meinaan sen päiväisiä rantakirppuja matkan varrella, että joutui katselemaan mihin astuu. Varmuuden vuoksi. Mut hyvin tuntevat tietävät, etten pelkää käärmeitä, mutta leppäkerttuja kammoan. Ja joitain muitakin hyönteisiä... Joten mitä sanotte seuraavista?
Tämä ei ole kuollut, vain esittää olevansa. Mutta verratkaapa sitä lusikkaan! Kokoa vähintään 10 cm. Ei siis mikään pikkulutikka.
Prinssi Rohkea otti siitä valokuvan myös silmästä silmään. Onneksi ötökällä on lempeä katse. Mutta se oli karmean kokoinen! Pimeällä mietin koko ajan, kuinka monen päälle astun vahingossa rannalla.
Heinäsirkat kuuluvat myös suosikkeihin. Niissä on kivaa se, että ikinä ei tiedä, mihin päin päättävät singahtaa. Esim. hiuksiin räpisemään ja sotkeentumaan?
No, tässä nyt täytyy yrittää kasvaa ihmisenä :) Kun syö, ei koko ajan mieti mitä syö. Ja kun kävelee, ei mieti mihin astuu. Jos se rapsahtaa tai on lämmintä ja liukasta, sitten jalkojen pesulle. Muuten eteenpäin vaan!
Poikien kanssa eilen juteltiin, millaiselta on tuntunut olla reissussa. Nemo tuumasi, että olisi aika hyvä idea, että oltaisiin aina talvet täällä ja kesät Suomessa. Niinpä! Unohtui vaan laittaa kestolotto vetämään. Nemo vielä tarkensi, että on niin kivaa ollut, että "jotain sata kuukautta" olisi sopiva reissun pituus. Nooakin oli sitä mieltä että on ollut "kauni". Tosin on tässä välillä ollut aika tiivistä tämä yhteiselo ja me Timpan kanssa ollaan saatu palautetta. Timppa on uhattu taikoa hiireksi ja mulle on sanottu, että jäähypenkki koskee minua myös.
Huomenna on tarkoitus suunnata lähivesien snorklauspaikoille venekyydillä. Katsotaan, josko saataisiin Nemonkin bongauslistaa kasvatettua. Ihan hienon määrän havaintoja Nemo on kyllä jo kerännyt meritähdistä merisiileihin, merimakkaroihin ja kaloihin musteella ja ilman. Putken käyttöä vielä vähän pitää harjoitella. Pari kertaa on snorkkeli lentänyt aika napakasti, kun pikkusnorklaaja on hörpännyt merivettä. Siaminlahti näyttää hienolle, mutta maistuu kyllä vähän pahalle. Sen sijaan, mikä ei maistu pahalle poikien mielestä on KANSANMAKKARA! Katsokaa nyt pakettia, ihan selvästi siinä lukee "Kansan". Niinpä meillä lapset haluavat aamupalaksi ja välipalaksi kansanmakkaraleipää. Eli ei täällä herroiksi eletä. Aika vaatimattomasti, kansan eväin, kuten asiaan kuuluu...
tiistai 17. tammikuuta 2012
Koh Samet: Paratiisissa
Shhh... tätä ei saisi kertoa talven keskelle, mutta istun tällä hetkellä Koh Sametin paratiisisaarella jääsohjoinen ananaspirtelö edessäni. Hiukset ovat märkä suolainen köntti, koska olimme aamupäivän snorklaamassa ja simpukoita keräämässä. Miehet menivät päiväunille ja mä livistin kirjoittamaan blogia.
Mennään aikajärjestyksessä. Ban Phen valokuvapäivitys jäi kesken, kun nettiaika loppui, enkä jaksanut mennä ostamaan lisää. Mutta siellä siis oltiin 2 yötä. Rankan matkapäivän jälkeen päätettiin pitää yksi rauhallinen päivä, ennen kuin siirryimme tänne Sametille lautalla. Lepopäivä kului rannalla ja (sinällään aika mielenkiintoisen) hotellimme hyvällä uima-altaalla. Norsukuva tuli räpsäistyä kiireessä, kun kesken rantalounaan viereen tepasteli vauvanorsu, jolle pojat saivat syöttää bambua. Vähänkö se oli söötti?! Nemo ja Nooa olivat rohkeita norsunsyöttäjiä. Sunnuntaina Ban Phe täyttyi thaimaalaisturisteista, jotka jättivät upean rannan aivan törkeään kuntoon. Hieno, vehnäjauhonsileä hiekkaranta oli kuin Espa vapun jäljiltä. Järkkyä. No, me onneksi ehdittiin nauttia rannasta ennen tuota hävitystä ja sitten olikin aika siirtyä Sametille.
Koh Samet on ihana, kaunis pieni saari. Valkohiekkaisia rantoja, kirkasta vettä, leppoisaa meininkiä lähes autioista rannoista vilkkaisiin. Tyyliin jokaiselle jotakin. Täällä asumme tosi yksinkertaisesti, eikä todellakaan nettiyhteyttä ole tuolla majoituksessa. Viihdymme tässä, sillä sijainti on loistava. Jos kaksin olisimme liikenteessä, varmasti menisimme sivummalle, mutta lasten kanssa tässä päärannan tuntumassa kylällä on helppoa. 7eleven (hyvin varusteltu lähikauppa) on ihan vieressä ja sieltä saadaan kaikkea tarvittavaa vaipoista jogurtteihin ja maitoon. Vieressä on myös leipomo, josta saa tuoretta leipää sekä hedelmäpuoti. Vierestä lähtevillä lava-auto-yhteiskuljetuksilla päästään helposti eri puolille saarta. Ja viereiselle rannalle on ihan lyhyt matka. Otimme huoneen aluksi vain 2 yöksi, mutta varmaan jäämme tähän pidemmäksi aikaa.
Mopoilla tai mönkijöillä pääsisi myös kätevästi liikkumaan, mutta ainakin toistaiseksi olemme nyt noiden lava-autojen kannalla. Nelihenkinen perhe ei oikein sovi isonkaan mönkkärin kyytiin ja mä en kyllä noilla kuoppaisille poluilla aja mopolla lapsi kyydissä. Varsinkaan, kun ei täältä saa lapsille kypäriä. Sitä paitsi, jos kyyti saaren toiselle puolelle maksaa 50-70 senttiä, niin ei siihen kaadu budjettikaan :)
Eilen illalla lapset uivat meressä pimeän tuloon saakka ja jäimme siitä suoraan rannalle syömään. Olipas raukean leppoisaa ja juuri sitä ihanaa iltatunnelmaa: tulijonglöörit esiintyivät (ja tekivät poikiin lähtemättömän vaikutuksen), lötköteltiin isoilla tyynyillä, kahlailtiin meressä välillä aarteita keräämässä (löysimme rantavedestä myös elävän meritähden, jonka vapautimme takaisin mereen tutkimisen jälkeen) ja olimme seitsemännessä taivaassa ihanista ruoista....
Nemo opetteli tänään snorklaamaan nyt sitten ihan oikeasti meressä ja se meni hienosti. Pelastusliivi päällä ei tarvitse jännittää (onneksi raahattiin ne mukaan!) ja käsi iskän tai äidin kädessä pikku snorklaaja tutki vedenalaisia ihmeitä into piukassa. Kaloja, merimakkaroita, simpukoita. Koralleja tuolla ei ollut juurikaan, jokunen vuokko ja vähän kovia koralleja. Menemme vielä iltapäivällä saaren toiselle puolelle, missä pitäisi olla hyvä snorklauspaikka. Ja lähellä on eräs pieni saari, jonka pitäisi sitten olla tosi hyvä, eli sinne!
O-ou, voisiko olla totta, että Tukiaisen glamorkuningattaret olisivat täällä myös? Kylän pääkatua kulkee kaksi upeaa pinkkiin sonnustautunutta megadollia isot liljankukat kuohkeissa hiuksissaan, pikku pikku bikineissä (useimmilla muilla on kyllä ihan vaatteet päällä). Huulipunan sävy on ainakin juuri se sama. Uuuh! Päät kääntyvät melkein kuin Nooan perään! Nooa nimittäin jostain syystä herättää täällä mielettömästi huomiota. Ok, täällä lapsista tykätään, mutta Nooaa valokuvataan, halataan, pussaillaan ja osoitellaan kaukaa. Mies itse on ihan kypsänä ja on paria ihailijaa tempaissut jo nyrkillä suoraan naamariin, mutta ei sekään vähennä ihailua. En tiedä, mutta mun mielestä näyttää ettei kaikkia pieniä samalla tavoin käpälöidä. Hua Hinin hotellissa Nooalla oli oikea fanclubi. Viimeisenä aamuna koko hotellin väki tiesi, että olemme lähdössä ja kuhina oli sen mukaista.
Jaaha, akku alkaa olla lopussa, joten taidanpa mennä katsomaan, joko porukka olis heräilemässä unilta ja päästäisiin snorklaamaan. Palataan taas!
Mennään aikajärjestyksessä. Ban Phen valokuvapäivitys jäi kesken, kun nettiaika loppui, enkä jaksanut mennä ostamaan lisää. Mutta siellä siis oltiin 2 yötä. Rankan matkapäivän jälkeen päätettiin pitää yksi rauhallinen päivä, ennen kuin siirryimme tänne Sametille lautalla. Lepopäivä kului rannalla ja (sinällään aika mielenkiintoisen) hotellimme hyvällä uima-altaalla. Norsukuva tuli räpsäistyä kiireessä, kun kesken rantalounaan viereen tepasteli vauvanorsu, jolle pojat saivat syöttää bambua. Vähänkö se oli söötti?! Nemo ja Nooa olivat rohkeita norsunsyöttäjiä. Sunnuntaina Ban Phe täyttyi thaimaalaisturisteista, jotka jättivät upean rannan aivan törkeään kuntoon. Hieno, vehnäjauhonsileä hiekkaranta oli kuin Espa vapun jäljiltä. Järkkyä. No, me onneksi ehdittiin nauttia rannasta ennen tuota hävitystä ja sitten olikin aika siirtyä Sametille.
Koh Samet on ihana, kaunis pieni saari. Valkohiekkaisia rantoja, kirkasta vettä, leppoisaa meininkiä lähes autioista rannoista vilkkaisiin. Tyyliin jokaiselle jotakin. Täällä asumme tosi yksinkertaisesti, eikä todellakaan nettiyhteyttä ole tuolla majoituksessa. Viihdymme tässä, sillä sijainti on loistava. Jos kaksin olisimme liikenteessä, varmasti menisimme sivummalle, mutta lasten kanssa tässä päärannan tuntumassa kylällä on helppoa. 7eleven (hyvin varusteltu lähikauppa) on ihan vieressä ja sieltä saadaan kaikkea tarvittavaa vaipoista jogurtteihin ja maitoon. Vieressä on myös leipomo, josta saa tuoretta leipää sekä hedelmäpuoti. Vierestä lähtevillä lava-auto-yhteiskuljetuksilla päästään helposti eri puolille saarta. Ja viereiselle rannalle on ihan lyhyt matka. Otimme huoneen aluksi vain 2 yöksi, mutta varmaan jäämme tähän pidemmäksi aikaa.
Mopoilla tai mönkijöillä pääsisi myös kätevästi liikkumaan, mutta ainakin toistaiseksi olemme nyt noiden lava-autojen kannalla. Nelihenkinen perhe ei oikein sovi isonkaan mönkkärin kyytiin ja mä en kyllä noilla kuoppaisille poluilla aja mopolla lapsi kyydissä. Varsinkaan, kun ei täältä saa lapsille kypäriä. Sitä paitsi, jos kyyti saaren toiselle puolelle maksaa 50-70 senttiä, niin ei siihen kaadu budjettikaan :)
Eilen illalla lapset uivat meressä pimeän tuloon saakka ja jäimme siitä suoraan rannalle syömään. Olipas raukean leppoisaa ja juuri sitä ihanaa iltatunnelmaa: tulijonglöörit esiintyivät (ja tekivät poikiin lähtemättömän vaikutuksen), lötköteltiin isoilla tyynyillä, kahlailtiin meressä välillä aarteita keräämässä (löysimme rantavedestä myös elävän meritähden, jonka vapautimme takaisin mereen tutkimisen jälkeen) ja olimme seitsemännessä taivaassa ihanista ruoista....
Nemo opetteli tänään snorklaamaan nyt sitten ihan oikeasti meressä ja se meni hienosti. Pelastusliivi päällä ei tarvitse jännittää (onneksi raahattiin ne mukaan!) ja käsi iskän tai äidin kädessä pikku snorklaaja tutki vedenalaisia ihmeitä into piukassa. Kaloja, merimakkaroita, simpukoita. Koralleja tuolla ei ollut juurikaan, jokunen vuokko ja vähän kovia koralleja. Menemme vielä iltapäivällä saaren toiselle puolelle, missä pitäisi olla hyvä snorklauspaikka. Ja lähellä on eräs pieni saari, jonka pitäisi sitten olla tosi hyvä, eli sinne!
O-ou, voisiko olla totta, että Tukiaisen glamorkuningattaret olisivat täällä myös? Kylän pääkatua kulkee kaksi upeaa pinkkiin sonnustautunutta megadollia isot liljankukat kuohkeissa hiuksissaan, pikku pikku bikineissä (useimmilla muilla on kyllä ihan vaatteet päällä). Huulipunan sävy on ainakin juuri se sama. Uuuh! Päät kääntyvät melkein kuin Nooan perään! Nooa nimittäin jostain syystä herättää täällä mielettömästi huomiota. Ok, täällä lapsista tykätään, mutta Nooaa valokuvataan, halataan, pussaillaan ja osoitellaan kaukaa. Mies itse on ihan kypsänä ja on paria ihailijaa tempaissut jo nyrkillä suoraan naamariin, mutta ei sekään vähennä ihailua. En tiedä, mutta mun mielestä näyttää ettei kaikkia pieniä samalla tavoin käpälöidä. Hua Hinin hotellissa Nooalla oli oikea fanclubi. Viimeisenä aamuna koko hotellin väki tiesi, että olemme lähdössä ja kuhina oli sen mukaista.
Jaaha, akku alkaa olla lopussa, joten taidanpa mennä katsomaan, joko porukka olis heräilemässä unilta ja päästäisiin snorklaamaan. Palataan taas!
sunnuntai 15. tammikuuta 2012
Ban Phe: Huomenna matka jatkuu
Pikapäivitys Ban Phestä. Huomenna siirrymme Koh Sametin saarelle. Täällä tänään upea rantapäivä. Jos nettiaikani ei lopu kesken, laitan muutaman kuvan. Jos lennään kohta netistä ulos, palaamme asiaan Sametilta ehkä huomenna. Kaikki siis kunnossa.
lauantai 14. tammikuuta 2012
Ban Phe: Vihdoin perillä
Teimme matkaa tänään kauan.... aamulla klo 10 lähdimme Hua Hinistä.Bangkokissa oli bussin vaihto ja tervetullut breikki. Popsimme siellä reissumasut täyteen herkkuja ja hyppäsimme sitten minibussin kyytiin kohti Ban Phetä. Ruuhkan ja ties minkä takia matkamme kesti aivan järjettömän kauan ja pääsimme iltapimeällä vihdoin perille. Lapset olivat taas supermiehiä, matka meni käsittämättömän hienosti!
Päällimmäinen fiilis Ban Phestä on kiva. 12 km rantaa, joka ainakin fikkarikävelyn perusteella on hieno. Rantatien varrella ravintola- ja kauppakojuja, ei juuri mitään muuta. Eli riippuu, mitä hakee, joillekin varmasti ihan liian hiljainen. Löysimme rannalta kuolleen "pallokalan" (taitaa olla jokin pallokalan sukulainen, mutta tuolla oli vain vatsassa piikkejä, selkäpuolella en nähnyt piikkien aiheitakaan, enkä usko että se ihan sileästä nahasta niitä esiin tökkäisi. Mutta hieno kala kuitenkin!). Lisäksi löysimme semmoisen "krotin", jonka olemme sukeltaessa nähneet, mutta nimeä en tiedä. Isopäinen ja ruma, aika hurjankin näköinen. Sillä oli kimpussaan rapuarmeija. Lapset olivat kuitenkin eniten haltioituneita itsevalaisevasta planktonista, jota oli rantaan ajautuneena. Hehkutimme vähän niitä fikkarilla ja otimme käteen. Nooa sanoi, että hänellä on sormessaan tähti ja siltä se näyttikin. Loisti koko sen ajan, kun rannalla vaelsimme.
Huomenna katsellaan rantaa päivänvalossa ja illalla teemme oikein pitkän kaavan fikkaroinnin. Katsotaan, mitä kaikkea jännää löytyy! Otetaan sitten varmaan joku kuvakin.
Päällimmäinen fiilis Ban Phestä on kiva. 12 km rantaa, joka ainakin fikkarikävelyn perusteella on hieno. Rantatien varrella ravintola- ja kauppakojuja, ei juuri mitään muuta. Eli riippuu, mitä hakee, joillekin varmasti ihan liian hiljainen. Löysimme rannalta kuolleen "pallokalan" (taitaa olla jokin pallokalan sukulainen, mutta tuolla oli vain vatsassa piikkejä, selkäpuolella en nähnyt piikkien aiheitakaan, enkä usko että se ihan sileästä nahasta niitä esiin tökkäisi. Mutta hieno kala kuitenkin!). Lisäksi löysimme semmoisen "krotin", jonka olemme sukeltaessa nähneet, mutta nimeä en tiedä. Isopäinen ja ruma, aika hurjankin näköinen. Sillä oli kimpussaan rapuarmeija. Lapset olivat kuitenkin eniten haltioituneita itsevalaisevasta planktonista, jota oli rantaan ajautuneena. Hehkutimme vähän niitä fikkarilla ja otimme käteen. Nooa sanoi, että hänellä on sormessaan tähti ja siltä se näyttikin. Loisti koko sen ajan, kun rannalla vaelsimme.
Huomenna katsellaan rantaa päivänvalossa ja illalla teemme oikein pitkän kaavan fikkaroinnin. Katsotaan, mitä kaikkea jännää löytyy! Otetaan sitten varmaan joku kuvakin.
perjantai 13. tammikuuta 2012
Ongelmia viesteissä?
Onko monikin huomannut viime päivinä ongelmia viestien jättämisessä? Mä en ole mikään bittinikkari, enkä tiedä mistä voisi johtua jos viestipuoli tökkii, mutta jos ongelmia on ollut enemmänkin, niin kertokaapas meille.
Hua Hin: Pölyä kuopien...
Viimeinen ilta Hua Hinissä. Saimme juuri pakattua ja taas mä olen HYVIN vaikuttunut tästä tavaramäärän vähyydestä. Kymmenen päivää kun ne ovat olleet purettuna, ajattelin, ettei me ikinä saada niitä mahtumaan, mutta niin vain meillä on taas tiivis paketti kasassa. Jess! Tosin ei me yhtään enempää saataisi kulkemaankaan, kun kantajia on vain 2 ja Nooa on välillä pakko ottaa Manducaan. Laitanpa mukaan kotona ennen reissua otetun kuvan matkatavaroistamme. Vain yksi käsimatkatavaralaukku puuttuu kuvasta. Samalla setillä mennään. Sinällään tämä 2+2 on työläs yhdistelmä, eikä toimisi omatoimireissussa, jollei meillä olisi noin älyttömän reippaita poikia. Mutta tällä ryhmällä skulaa!
Tänään nautimme aamupäivästä altaalla kaikessa rauhassa. Iltapäivää ja alkuiltaa vietimme rannalla. Se kyllä Hua Hinissä ihmetyttää, että kun ilta alkaa hämärtyä ja meille tutummissa paikoissa alettaisiin rantahiekalle värkkäämään mattoja ja tyynyjä illasta nauttimista varten, matalia pöytiä ja kynttilälyhtyjä, hummerit ja ravut kypsyisivät hiilillä ja tulijonglöörit virittelisivät systeemejään, niin Hua Hinin ranta autioituu, turistit virtaavat hotellibuffetteihin ja valokuvabaareihin ja se siitä. Omituista. Ja niinpä huomenna vaihtuukin maisema!
Nemolla oli kova homma valita 10 parasta simpukkaa jatkoon (kaikkia ei todellakaan voi raahata mukana) ja Nooa pakkasi reippaasti lelurepun. Pojatkin ovat siis valmiina huomiseen bussimatkaan ja uusiin kuvioihin. Huomenna, kun te aikaisimmat siellä heräilette, me olemme Bangkokissa vaihtamassa bussia. Buukkasimme juuri Ban Phestä valmiiksi hotellin, niin ei tarvitse alkaa siellä väsyneenä etsiskelemään. Eli huominen matkustetaan ja illalla toivottavasti päästään sukeltamaan silkinsileään, vilpoiseen veteen bussiredun päätteksi.
Tänään nautimme aamupäivästä altaalla kaikessa rauhassa. Iltapäivää ja alkuiltaa vietimme rannalla. Se kyllä Hua Hinissä ihmetyttää, että kun ilta alkaa hämärtyä ja meille tutummissa paikoissa alettaisiin rantahiekalle värkkäämään mattoja ja tyynyjä illasta nauttimista varten, matalia pöytiä ja kynttilälyhtyjä, hummerit ja ravut kypsyisivät hiilillä ja tulijonglöörit virittelisivät systeemejään, niin Hua Hinin ranta autioituu, turistit virtaavat hotellibuffetteihin ja valokuvabaareihin ja se siitä. Omituista. Ja niinpä huomenna vaihtuukin maisema!
Nemolla oli kova homma valita 10 parasta simpukkaa jatkoon (kaikkia ei todellakaan voi raahata mukana) ja Nooa pakkasi reippaasti lelurepun. Pojatkin ovat siis valmiina huomiseen bussimatkaan ja uusiin kuvioihin. Huomenna, kun te aikaisimmat siellä heräilette, me olemme Bangkokissa vaihtamassa bussia. Buukkasimme juuri Ban Phestä valmiiksi hotellin, niin ei tarvitse alkaa siellä väsyneenä etsiskelemään. Eli huominen matkustetaan ja illalla toivottavasti päästään sukeltamaan silkinsileään, vilpoiseen veteen bussiredun päätteksi.
Nauttikaa viikonlopusta! Me käydään vielä nostamassa yhdet Mojitot ja tuoremehut maiseman vaihdon kunniaksi ja ottamassa erä Unoa. Onhan sentään perjantai!
torstai 12. tammikuuta 2012
Hua Hin: Kävelymaraton
Tämä päivä on kulunut kävellessä. Tavoitteena - ja lopulta, vihdoin viimein myös tuloksena - oli hankkia liput koillisen bussiin. Kävelin vain aluksi väärään bussiterminaaliin (aika pitkän matkan) ja sieltä takaisin, sitten kaupungin toiselle puolelle oikeaan terminaaliin. Matkalla putosin kartalta ja harhailin hetken, kun kukaan paikallinenkaan ei osannut sijoittaa meitä sille hataralle kartalle, joka mulla oli mukanani.
Siis täältähän saisi joka kadunkulmasta kyydin mihin vain, mutta me haluttiin liput edulliseen tavalliseen reittibussiin. Neljän hengen matkailussa on omat piirteensä, kun täällä aika vähän noita lapsialennuksia on tyrkyllä. Ja vaikka hintataso on edullinen, kyllä pitkässä ajassa kuluja kertyy pienistäkin puroista. Siispä vähän tingitään mukavuudesta joissakin asioissa. Tämän Hua Hinin jälkeen pudotetaan asumustenkin tasoa roimasti. Lähemmäs luontoa :-)
Huomenna on viimeinen kokonainen päivä täällä Hua Hinissä ja sitten olemme vapaat liikkumaan mihin ja milloin huvittaa. Lauantai on matkapäivä ja illalla, jos ehdin/jaksan, päivitän blogia Ban Phestä. Mutta katsotaan huominen vielä.
Kiitos taas kivoista viesteistä ja kuulumisista. Stögelle ihanaa Kap Verden matkaa! Munkkaan erityisterveisiä ja sanonpa vain, että jestas sentään taas... :)
Auringonpaistetta ja lämpöä teille kaikille tämän päivityksen myötä.
Siis täältähän saisi joka kadunkulmasta kyydin mihin vain, mutta me haluttiin liput edulliseen tavalliseen reittibussiin. Neljän hengen matkailussa on omat piirteensä, kun täällä aika vähän noita lapsialennuksia on tyrkyllä. Ja vaikka hintataso on edullinen, kyllä pitkässä ajassa kuluja kertyy pienistäkin puroista. Siispä vähän tingitään mukavuudesta joissakin asioissa. Tämän Hua Hinin jälkeen pudotetaan asumustenkin tasoa roimasti. Lähemmäs luontoa :-)
Huomenna on viimeinen kokonainen päivä täällä Hua Hinissä ja sitten olemme vapaat liikkumaan mihin ja milloin huvittaa. Lauantai on matkapäivä ja illalla, jos ehdin/jaksan, päivitän blogia Ban Phestä. Mutta katsotaan huominen vielä.
Kiitos taas kivoista viesteistä ja kuulumisista. Stögelle ihanaa Kap Verden matkaa! Munkkaan erityisterveisiä ja sanonpa vain, että jestas sentään taas... :)
Auringonpaistetta ja lämpöä teille kaikille tämän päivityksen myötä.
keskiviikko 11. tammikuuta 2012
Hua Hin: Kuvia ja kummitusjuttuja
Timpalla oli tänään superurheilupäivä, josta olen kateellinen. Aamulla jo lenkillä kun muu perhe veteli sikeitä ja päiväuniaikaan vielä toinen lenkki. No, hyvää siinä meidän muidenkin kannalta oli ainakin se, että aamulenkkeilijä löysi meille kivan iltaruokapaikan, jossa tänään syötiin vähän paremmin. Semmoinen meren päällä paaluilla seisova laituriravintola, jossa oli tosi hyvät ruoat. Mä olen aivan koukussa näihin erilaisiin ihaniin tulisenmakeanhappamiin seafood-salaatteihin...
Aamupäivällä käytiin kylillä kuljeskelemassa koko perhe ja sitten jäätiin rannalle vielä nauttimaan auringosta, aalloista ja kylmistä juomista, kukin tyylillään (ks. kuvat alla). Rantaelämä maistui tammikuisena keskiviikkoaamupäivänä makealta.
Kuten täällä yleensä, niin tänäänkin ilta pimeni äkkiä. Istuimme siellä meriravintolassa aaltojen kohinassa syömässä, kun yhtäkkiä oli pilkkopimeää. Pojat alkoivat kuulla kaikenlaisia ääniä merestä ja siitä innostuivat - Nooa etenkin - kummitusjuttuihin. Ihan paras, ja moneen kertaan toistettu kummitusjuttu kuului kaksivuotiaan suusta: "Tualla on pimee luaaala!" "Ei mitään hätää!" Pieni tarinaniskijä! Mutta noista tarinoista muistin elävästi, kuinka Atlantin ylityksellä koiravahdissa väsyneinä aamuyön tunteina mielikuvitus alkoi joskus laukkaamaan. Mia, jos luet, niin muistatko? Pimeässä laivan vierellä hyppivien delfiinien äänet kuulostivat jättiläistursaalta, jolla on ainakin 20-metriset lonkerot, ja joka ihan kevyesti nappaa onnettoman purjehtijan kannelta yöpalaksi :) Keskellä sysisynkkää valtamerta - voitte uskoa - se tarina voi alkaa elää omaa elämäänsä...
Täällä ei kai ole jättiläistursaita, mutta pieniä kalmareita ajautuu kymmenittäin rantaan joka päivä. Kuvasin niistä yhden. Täydentäköön se vähäpukeisen rantakuvasarjan.
Aamupäivällä käytiin kylillä kuljeskelemassa koko perhe ja sitten jäätiin rannalle vielä nauttimaan auringosta, aalloista ja kylmistä juomista, kukin tyylillään (ks. kuvat alla). Rantaelämä maistui tammikuisena keskiviikkoaamupäivänä makealta.
Täällä ei kai ole jättiläistursaita, mutta pieniä kalmareita ajautuu kymmenittäin rantaan joka päivä. Kuvasin niistä yhden. Täydentäköön se vähäpukeisen rantakuvasarjan.
Leikkivät lapset...
...ja valpas haukankatse :)
...ja kukas se taas onkaan syömässä?
Näitä 15-senttisiä pikkukalmareita on laskuveden aikaan hirveästi rannalla.
tiistai 10. tammikuuta 2012
Hua Hin: Parempi päivä
Istun Nemon kanssa eräässä meidän kadun kuppilassa. Timo ja Nooa jäivät päiväunille. Eilen oli vähän turhautunut fiilis, mutta tänään mukavan allasaamupäivän ja intensiivisen reittisuunnittelusession jälkeen on ihan mukava meininki. Nyt näyttää siltä, että skippaamme pari aluksi ajateltua paikkaa ja panostamme vielä tiiviimmin niihin itselle kaikkein tärkeimpiin juttuihin, siis luontoon pinnan alla ja päällä. Kaikkeen kun ei aika ja budjetti riitä.
Luulenpa että suuntaamme täältä ensi viikonloppuna koilliseen/itään, eli kohteina ehkä Koh Sametin ja Koh Changin saaret. Chang onkin jo tuttu paikka, mutta siellä on sellainen entisten työnorsujen kuntoutuspaikka, jonne haluaisimme mennä uudelleen ja viedä lapsetkin sinne. Kun siellä muutama vuosi sitten olimme, tutustuimme ihanaan Noï-norsuvanhukseen, jonka veimme joelle kylpemään. Mä sain ratsastaa sen sinne, istua paljaassa karheassa selässä ja Noï hölkytteli tyytyväisenä menemään. Joella istuimme juuriharjat kädessä sen päällä ja harjasimme paksua nahkaa. Norsu makasi joessa kyljellään, ynähteli onnellisena kun harjattiin sopivasta kohtaa ja välillä ruiskutteli vettä päälleen. Se oli mielettömän hieno hetki. Norsujahan täällä näkisi monessakin paikassa, mutta meidän pirtaan ei oikein istu sellaiset perinteiset "hauskat" norsushowt...
Huomasin tänään, että olemme täysin pihalla Suomen uutisista, vaikka yleensä olemme Hesari- ja 10uutiskoukussa. Mikä siellä on meininki? Onko jotain mullistavaa tapahtunut? Entä onko Idolsissa ketään tositosi hyviä? Tai mitä muuta olisi pakko tietää? Nykyisessä hotellissa meillä on rajoitetusti nettiaikaa ja se menee noihin matkaselvittelyihin ja blogiin, niin ei oikein tule uutisia seurattua.
Vähänkö muuten on hienoa, että kun tulemme takaisin, alkaa lätkän MM-kisat Suomessa! Pakko päästä joku Suomen peli näkemään. Nemo jo ikävöi pöytälätkäpeliäkin, kun joulupukki sen toi (Papalle kiitos!), mutta oli vain muutama tehokas pelipäivä ennen reissua.
Laitan tähän alle vielä muutamia kuvia viime päiviltä, löyhästi kuvien yhteisenä nimittäjänä on ruoka...
Luulenpa että suuntaamme täältä ensi viikonloppuna koilliseen/itään, eli kohteina ehkä Koh Sametin ja Koh Changin saaret. Chang onkin jo tuttu paikka, mutta siellä on sellainen entisten työnorsujen kuntoutuspaikka, jonne haluaisimme mennä uudelleen ja viedä lapsetkin sinne. Kun siellä muutama vuosi sitten olimme, tutustuimme ihanaan Noï-norsuvanhukseen, jonka veimme joelle kylpemään. Mä sain ratsastaa sen sinne, istua paljaassa karheassa selässä ja Noï hölkytteli tyytyväisenä menemään. Joella istuimme juuriharjat kädessä sen päällä ja harjasimme paksua nahkaa. Norsu makasi joessa kyljellään, ynähteli onnellisena kun harjattiin sopivasta kohtaa ja välillä ruiskutteli vettä päälleen. Se oli mielettömän hieno hetki. Norsujahan täällä näkisi monessakin paikassa, mutta meidän pirtaan ei oikein istu sellaiset perinteiset "hauskat" norsushowt...
Huomasin tänään, että olemme täysin pihalla Suomen uutisista, vaikka yleensä olemme Hesari- ja 10uutiskoukussa. Mikä siellä on meininki? Onko jotain mullistavaa tapahtunut? Entä onko Idolsissa ketään tositosi hyviä? Tai mitä muuta olisi pakko tietää? Nykyisessä hotellissa meillä on rajoitetusti nettiaikaa ja se menee noihin matkaselvittelyihin ja blogiin, niin ei oikein tule uutisia seurattua.
Vähänkö muuten on hienoa, että kun tulemme takaisin, alkaa lätkän MM-kisat Suomessa! Pakko päästä joku Suomen peli näkemään. Nemo jo ikävöi pöytälätkäpeliäkin, kun joulupukki sen toi (Papalle kiitos!), mutta oli vain muutama tehokas pelipäivä ennen reissua.
Laitan tähän alle vielä muutamia kuvia viime päiviltä, löyhästi kuvien yhteisenä nimittäjänä on ruoka...
Herkkuja tiedossa...
Rokkimies Peppe ja faninsa, tarjoilijapoika "Thankyou", hotellin aamiaisella
Maitotehdas, jolla kylän komeimmat korvat?
Lauantai-iltana pelattiin koko perhe korttia baarissa. Nemo on aika haka Unossa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)