Koh Chang: Smaragdisaaren lumoissa

Onkin mennyt ennätyksellisen kauan edellisestä päivityksestä. Yli päivä! Joopa joo. Olemme olleet vähän kiireisiä. Eilen lähdimme heti aamusta Bang Baon kalastajakylän liepeille snorklaamaan. Siellä on lahti, jossa pääsee vedenalaisiin maisemiin jo rannasta ja koska Nooa oli hiukan puolikuntoinen, se sopi meille. Minä ja Nooa jäimme rantabaarin riippumattoihin pötköttelemään ja juomaan maitoa ja soodaa, isot pojat menivät snorklaamaan. Sitten vaihdettiin vuoroja - pääsin ruhtinaallisesti yksin yli puoleksi tunniksi meditoimaan korallien keskelle! Ihanaa. Tapasin reissullani kerta kaikkiaan huvittavan papukaijakalan, jota seurailin jonkin aikaa. Parrot fish on värikäs ja pullea koralleja nakertava otus, joka saa aikaan veden allakin kuuluvan narsk-narsk-äänen. Se kala hermostui, kun menin liian lähelle, ja alkoi uhkailemaan kahdella isolla etuhampaallaan. Ette usko, miten hassulta se näytti. Kuin orava yrittäisi irvistää vastustajansa kuoliaaksi. No, minä kohteliaasti annoin papukaijalle ruokarauhan ja naureskellen livuin sivummalle...

 Snorklaajat lähdössä

Tällä karavaanilla mennään. Aika sitkeä tuo meidän mopo, kun se tämän lastin kuljettaa noita jyrkkiä teitä ylös ja alas. Rinkkakin vielä :)

Illalla kävimme mopolla lääkärissä. Halusimme varmuuden vuoksi käyttää Nooan tarkistettavana, mutta ei ole mitään pahempaa menossa, normaali vilustuminen vain. Nuha-, yskä- ja kuumetroppeja saimme mukaan, mutta ei Nooalla ole edes lämpöä enää. Uni paras lääke on, sitä nauttikaamme - Nooa-nallen kuntohon aamuksi jo saamme!

Tänään lähdimme heti aamusta saaren isoimmalle vesiputoukselle. Taas elämälle kiitos siitä, että meillä on mukana jumalainen Manduca (reppu, jossa Nooaa voi kantaa). Käppäilimme puolisen kilsaa tarzan-metsän läpi joen vartta vesiputokselle. Vaikka ei ole sadekausi ja on kuivaa, putous ja sen ympäristö on mielettömän kaunis. "Unelmien täyttymys" kuvasi Nemo... Valokuvat eivät tee oikeutta, mutta mykistävän hieno paikka se oli. Uimme putouksen viileässä lammessa, ihanan virkistävää höyryävän kuuman metsän läpi taivallettuamme. Harmi vaan, että siellä sattui olemaan noin 10-henkinen ryhmä thaituristeja. Kamala sanoa näin, mutta tuntuu että paikalliset matkailijat ovat vähän, no, arvaattehan... Roskaavat, mesoavat, katkovat oksia puista, ihan älytöntä touhua. Onneksi se krapulainen huutava apinaorkesteri lähti jonkin ajan päästä ja putoukselle laskeutui ihana rauha! Jotenkin tuntuu, että länkkärituristit (nimenomaan ne, ketkä tietynlaisille hienoille paikoille vaivautuvat) osaavat arvostaa näkemäänsä ja kunnioittaa esim. luonnon juttuja vähän eri tavoin kuin paikalliset. Ja anteeksi nyt ahdasmielinen yleistys.

Ehkä 15 metriä korkeutta, arvio Timo.

Uimaan menossa

Sen verran on vuodatettava vielä lisää, että eilisellä lääkärikeikalla iski taas tajuntaan todellisuus: Koh Changin uskomaton kauneus ei tosiaankaan näy White Sand Beachin kaltaisilla suosituilla alueilla. Oh no! Siellä on ihan hirveä meno ja aika ällöä paikoin. Tyttöbaareja ja kännituristeja silmänkantamattomiin. Ja kansainvälisiä true love-lemmenpareja, vaikkakaan ei ehkä siinä määrin kuin Hua Hinissä, missä se touhu oli todella voimissaan... Paluu meidän kotipaikan rauhaan, jossa vain Coconut Cafen hiljainen reggae häipyy viidakon äänien keskelle, oli illalla niin ihana. Riippuu tietysti mitä hakee jälleen. Moni voi pitää meitä ihan urpoina myös, tiedetään.

Mutta se vaan joka päivä täällä vetää hiljaiseksi, kuinka upea luonto voi olla. Ei sitä kuvissa näe, kaikki korkeuserot, värien syvyys ja perspektiivit latistuvat. Kun tien reunasta nousee koskemattoman viidakon vihreä seinämä, kun peikonlehdet ja pesäraunioiset kiipeävät isojen sademetsän puiden rungoilla, makakit kirkuvat oksilla ja heittelevät pönttöpäitä turisteja kepeillä, ilma on paksua, kuumaa, kosteaa ja tuoksuu vain sademetsälle, merikotka liitelee puiden yllä ja kaskaat sirittävät... sen kaiken kun voisin välittää sinne ruudun toiselle puolen. Tulee samanlainen olo kuin joskus sukeltaessa: on olemassa jokin mielettömän hieno, hiljainen, värikäs, hitaasti läikehtivä toinen maailma, jonka haluaisi jakaa itselle tärkeiden ihmisten kanssa. Pitää olla onnellinen, että näitä asioita pääsee joskus kokemaan. Niillä jaksaa taas pitkälle.

Huomenna on sitten vihdoin sen odotetun norsupäivän vuoro. Kirjoittelen sitten lisää. Siihen asti voikaa hyvin!

Pollea mopomies