Koh Samet: Paratiisissa

Shhh... tätä ei saisi kertoa talven keskelle, mutta istun tällä hetkellä Koh Sametin paratiisisaarella jääsohjoinen ananaspirtelö edessäni. Hiukset ovat märkä suolainen köntti, koska olimme aamupäivän snorklaamassa ja simpukoita keräämässä. Miehet menivät päiväunille ja mä livistin kirjoittamaan blogia.

Mennään aikajärjestyksessä. Ban Phen valokuvapäivitys jäi kesken, kun nettiaika loppui, enkä jaksanut mennä ostamaan lisää. Mutta siellä siis oltiin 2 yötä. Rankan matkapäivän jälkeen päätettiin pitää yksi rauhallinen päivä, ennen kuin siirryimme tänne Sametille lautalla. Lepopäivä kului rannalla ja (sinällään aika mielenkiintoisen) hotellimme hyvällä uima-altaalla. Norsukuva tuli räpsäistyä kiireessä, kun kesken rantalounaan viereen tepasteli vauvanorsu, jolle pojat saivat syöttää bambua. Vähänkö se oli söötti?! Nemo ja Nooa olivat rohkeita norsunsyöttäjiä. Sunnuntaina Ban Phe täyttyi thaimaalaisturisteista, jotka jättivät upean rannan aivan törkeään kuntoon. Hieno, vehnäjauhonsileä hiekkaranta oli kuin Espa vapun jäljiltä. Järkkyä. No, me onneksi ehdittiin nauttia rannasta ennen tuota hävitystä ja sitten olikin aika siirtyä Sametille.

Koh Samet on ihana, kaunis pieni saari. Valkohiekkaisia rantoja, kirkasta vettä, leppoisaa meininkiä lähes autioista rannoista vilkkaisiin. Tyyliin jokaiselle jotakin. Täällä asumme tosi yksinkertaisesti, eikä todellakaan nettiyhteyttä ole tuolla majoituksessa. Viihdymme tässä, sillä sijainti on loistava. Jos kaksin olisimme liikenteessä, varmasti menisimme sivummalle, mutta lasten kanssa tässä päärannan tuntumassa kylällä on helppoa. 7eleven (hyvin varusteltu lähikauppa) on ihan vieressä ja sieltä saadaan kaikkea tarvittavaa vaipoista jogurtteihin ja maitoon. Vieressä on myös leipomo, josta saa tuoretta leipää sekä hedelmäpuoti. Vierestä lähtevillä lava-auto-yhteiskuljetuksilla päästään helposti eri puolille saarta. Ja viereiselle rannalle on ihan lyhyt matka. Otimme huoneen aluksi vain 2 yöksi, mutta varmaan jäämme tähän pidemmäksi aikaa.

Mopoilla tai mönkijöillä pääsisi myös kätevästi liikkumaan, mutta ainakin toistaiseksi olemme nyt noiden lava-autojen kannalla. Nelihenkinen perhe ei oikein sovi isonkaan mönkkärin kyytiin ja mä en kyllä noilla kuoppaisille poluilla aja mopolla lapsi kyydissä. Varsinkaan, kun ei täältä saa lapsille kypäriä. Sitä paitsi, jos kyyti saaren toiselle puolelle maksaa 50-70 senttiä, niin ei siihen kaadu budjettikaan :)

Eilen illalla lapset uivat meressä pimeän tuloon saakka ja jäimme siitä suoraan rannalle syömään. Olipas raukean leppoisaa ja juuri sitä ihanaa iltatunnelmaa: tulijonglöörit esiintyivät (ja tekivät poikiin lähtemättömän vaikutuksen), lötköteltiin isoilla tyynyillä, kahlailtiin meressä välillä aarteita keräämässä (löysimme rantavedestä myös elävän meritähden, jonka vapautimme takaisin mereen tutkimisen jälkeen) ja olimme seitsemännessä taivaassa ihanista ruoista....

Nemo opetteli tänään snorklaamaan nyt sitten ihan oikeasti meressä ja se meni hienosti. Pelastusliivi päällä ei tarvitse jännittää (onneksi raahattiin ne mukaan!) ja käsi iskän tai äidin kädessä pikku snorklaaja tutki vedenalaisia ihmeitä into piukassa. Kaloja, merimakkaroita, simpukoita. Koralleja tuolla ei ollut juurikaan, jokunen vuokko ja vähän kovia koralleja. Menemme vielä iltapäivällä saaren toiselle puolelle, missä pitäisi olla hyvä snorklauspaikka. Ja lähellä on eräs pieni saari, jonka pitäisi sitten olla tosi hyvä, eli sinne!

O-ou, voisiko olla totta, että Tukiaisen glamorkuningattaret olisivat täällä myös? Kylän pääkatua kulkee kaksi upeaa pinkkiin sonnustautunutta megadollia isot liljankukat kuohkeissa hiuksissaan, pikku pikku bikineissä (useimmilla muilla on kyllä ihan vaatteet päällä). Huulipunan sävy on ainakin juuri se sama. Uuuh! Päät kääntyvät melkein kuin Nooan perään! Nooa nimittäin jostain syystä herättää täällä mielettömästi huomiota. Ok, täällä lapsista tykätään, mutta Nooaa valokuvataan, halataan, pussaillaan ja osoitellaan kaukaa. Mies itse on ihan kypsänä ja on paria ihailijaa tempaissut jo nyrkillä suoraan naamariin, mutta ei sekään vähennä ihailua. En tiedä, mutta mun mielestä näyttää ettei kaikkia pieniä samalla tavoin käpälöidä. Hua Hinin hotellissa Nooalla oli oikea fanclubi. Viimeisenä aamuna koko hotellin väki tiesi, että olemme lähdössä ja kuhina oli sen mukaista.

Jaaha, akku alkaa olla lopussa, joten taidanpa mennä katsomaan, joko porukka olis heräilemässä unilta ja päästäisiin snorklaamaan. Palataan taas!