Kuala Lumpur: Asfalttiviidakossa ilman viidakkorumpua

Terveisiä Kuala Lumpurin lentokentältä (kolmas kerta 2 viikon sisään). Vihdoin pääsimme nettiin kiinni. Hotellissamme oli ryöstöhintainen nettiyhteys (5 minuuttia = 1,5 euroa!) ja kulmien ainoan free wifi-paikan yhteys kaatui tulopäivänämme, joten eipä olla paljon surffailtu. Nytkin tämä toimii etanan nopeudella. Todella ärsyttävää.

Kuala Lumpur, ostosparatiisi, meni osaltamme vähän vasemmalla kädellä. Ihan kiva joo, mutta lähdemme jo jatkamaan matkaa mielellämme. Jos kyseessä olisi aikuisten reissu, Kuala Lumpurissa varmasti olisi paljon nähtävää ja tehtävää. Mutta tällä kokoonpanolla ja reissun agendalla ei olla tultu shoppailemaan tai kuppiloissa istuskelemaan tuntitolkulla ja päiviä eletään lasten aikataulussa päiväunineen. Myöskään ihan joka "nähtävyydestä" ei jaksa innostua (ainakaan, jos se vaatii jonnekin raahautumista). Niinpä keskityimme näkemään kaupungista hyvän yleissilmäyksen ja nauttimaan lähikulmien tutkimisesta, halvoista susheista ja hotellin uima-altaasta. Nemo pääsi lohinigirien makuun oikein toden teolla.

East meets west

Nyt odottelemme lentoa Saigoniin. Eilen aivan liian pitkään valvottu aikuisten sushi-ilta (hotellihuoneessa toki, koska ipanat nukkuivat), huonosti nukuttu yö ja herätys klo 5 vaativat veronsa: ajatus ei kulje ja mieli on pH2, hivenen hapan.. Mä en äsken edes muistanut seuraavan kaupunkimme nimeä ja koin hyvin vaikeaksi selittää tuonne virkailijalle, että meillä ei ole passeissa viisumeita, koska olemme hakeneet ennakkohyväksynnät Saigonin kentällä myönnettäville viisumeille. Liian monimutkaista. Ja varmaan epäilyttävää, jos ei matkustaja edes muista, mihin on menossa. Vietnamiin, kai... Tai johonkin indokiinaan.

Saigonista todennäköisesti suuntaamme ensimmäisellä järkevällä yhteydellä Mui Ne-nimiseen paikkaan rannikolle. Tänään heti tai viimeistään huomenna. Suurkaupungin syke ei nyt sytytä. Helsinginkylään tottuneelle muutama päivä todellista isoa cityä kerrallaan riittää. Varsinkin, kun reunaehtoja on tämänkin verran ja unta näinkin vähän...