Moi taas. Olemme perillä Dalatissa, kauniissa vuoristokaupungissa, jossa talot ovat ranskalaisten ajalta, henki jotenkin kaikin puolin sivistyneempi kuin tuolla missä helle paahtaa pään pehmeäksi. Ei tyrkyttäviä myyjiä, ei häsläreitä eikä mitään ihme hässäkkää. Lounaalla bussimatkan jälkeen kävimme pikku bistrossa, joka oli kuin suoraan Ranskasta ja ruoka oli taivaallista.
Matkalla oli hauska seurata, kuinka palmurannalta siirryttiin ensin riisiviljelysten keskelle, sitten rehevämmälle etäisesti sademetsää muistuttavalle vyöhykkeelle ja lopulta maisema muuttui mäntymetsiksi ja talot puurankenteisiksi. Tuli kodikas olo! Mutta arvatkaa mitä. Vietnamissa näkyy hirveän vähän eläimiä. Yksi ainoa apina ollaan nähty ja se reppana oli kaulastaan kahlittuna jonkun katukauppiaan fillariin. Kulkukoirat ja -kissat loistavat poissaolollaan - minne lie päätyneet?
Tänään pitäisi vähän miettiä, mitä aiotaan puuhailla täällä. Tarkoitus on ottaa rennosti, mutta toki nähdä kaupunkia ja ympäristöä. Olishan täälläkin mahdollisuus tehdä kaikkea kivaa, kuten "canyoning" eli laskeutua vesiputousta pitkin kiipeilyvaljaiden kanssa alas. Mutta lasten kanssa nyt taas täytyy vähän jarrutella intoa. Keskitytään nyt siis katseluun. Meidän pikku hotelli on tosi hyvällä ja keskeisellä paikalla ja muutenkin siisti ja kiva. Respa sanoi, että Nemo ja Nooa taitavat olla heidän ensimmäiset länsimaalaiset lapsivieransa. Ja ihan totta, Vietnamissa näkee älyttömän vähän länsimaisia lapsiperheitä. Mui Nessa toki oli (etenkin venäläisiä, joita siellä vilisi kuin vilkkilässä kissoja), Nha Trangissa nähtiin max. 5 muuta lapsiperhettä, Hoi Anissa varmaan 1 tai 2. Täällä ei vielä ensimmäistäkään meidän lisäksi. Ei siis ihme, että vaaleat pojat villitsevät kansaa :)
Myöskään suomalaisia ei hirveästi tapaa. Noissa kahdessa rantapaikassa (Mui Ne ja Nha Trang) oli jonkin verran, mutta muuten ei. Meitä luullaankin yleensä hollantilaisiksi tai norjalaisiksi. Hej då siis igen! Minä juon nyt kahvia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti