Tänään tunsimme itsemme Indiana Joneseiksi, koko jengi. Kävimme uskomattoman hienoilla My Sonin temppeliraunioilla, jotka ovat peräsin 400-luvulta ja jälkeen; muinoin mahtavan cham-kulttuurin jäämistöä. Rauniot ovat keskellä viidakkoa ja viidakko tosiaan kiipeää jo kovaa vauhtia niiden päälle. Rauniot ovat - kuten Hoi Anin vanha kaupunkikin - Unescon maailmanperintökohteiden listalla, eivätkä kumpikaan suotta.
Kuvia täältä haluaisin laittaa vaikka kuinka paljon, mutta tässä nyt muutamia.
My Sonin rauniot ovat saaneet maistaa paitsi ajan hammasta, myös Vietnamin sodan pommituksia. Amerikkalaisten pommit tuhosivat temppelialuetta aika raskaasti ja raunioiden seassa näkyi yhä pommien kraatereita. Pari B52:n pommia oli alueella nähtävänäkin. Lisäksi siellä on (yhä käytössä) vuonna 1976 vietnamilaisten sotasaaliikseen saamia amerikkalaisjeeppejä.
Raunioilla bongasimme tottakai myös jotakin elävää: hienoja liskoja ja tuntokasvin l. mimosan, joista molemmista oli pojille kovasti riemua. Näimme myös ihan huikeita otuksia, pieniä krokotiilinpoikasia. On vaikea kuvailla, millaista ääntä niistä lähti. Kuin yhdistäisi naakan naukumisen johonkin kumiseen ääneen ja laittaisi sen äänikombinaation koiran purulelun sisään. Ihan älyttömiä tyyppejä ne beibikrokotiilit!
My Sonin lohikäärme
...ja temppelin kultainen vartija
Huikea päivä jälleen ja luulenpa, että Hoi An lunasti nyt lupaukset ja odotukset koko perheen mielestä. Tämä on hieno paikka!
Moikka, ihan huikeita paikkoja olette kyllä kolunneet ja mahtavia kuvia, ihania värejä! Toi sun eläintuntemus on ihan omaa luokkaansa :-) Alkaako olla yhtään matkaväsymystä ilmassa vai vieläkö jaksaa innostua uusista paikoista samalla lailla kuin reissun alussa?
VastaaPoistaTäällä on tämä viikko ollut survival gamea LUMEN kanssa. Keskustaan on ihan turha yrittää autolla ja muutenkin ainakin kaikki pikkutiet on ihan tukossa ja ensi yönä on taas tulossa lisää.. Ihan mahtavaa siis jos ei tarttis tehdä lumitöitä eikä kulkea muulla kuin pulkalla, mutta muuten alkais jo riittää.
Eipä tänne mitään uutta kuulu, kovasti jo odotetaan Tahkon reissua, treenaillaan hiihtoa ja sensemmosta. Isot halit kaikilta meiltä!
Tsaude. Joo, kyllä on aika mahtavia juttuja tehty ja nähty, täytyy olla onnellinen. Ja lisäks tää yhteinen aika ja seikkailujen kokeminen koko perheen voimin, tää on hienoa! Lapsista paljastuu uusia puolia jatkuvasti, on ne ihme miehiä. Sitä pitää vaan ihailla, miten coolisti pojat ottaa vastaan kaiken uuden ja miten reippaasti ja rohkeasti lähtevät kaikkeen mukaan.
VastaaPoistaEi reissuväsymystä kyllä oo. Okei, kamojen raahaaminen tottakai on raskasta (erityisesti Timpalle, joka valitettavasti joutuu kantamaan ihan hirveitä kuormia, että pisteet hälle!). Samoin pitkät päiväbussimatkat on rankkoja, koska etenkin toi kummipoikasi kokee vaikeaksi penkissä istumisen :) Toisinaan toki itse kullekin tulee aallonpohjia, mutta huippuja vähintään kaksin verroin. Mä luulen että Kuala Lumpurissa vähän tökki kaikilla. Meidän hotelli oli jotenkin ankea ja tällä setillä se ei ollut paras paikka. Täällä taas ainakin itselle on tullut mielettömästi uutta virtaa, aina tulee, kun on jossain fantsussa paikassa tai etenkin kun tekee/kokee jotain kivaa. Samoin Nha Trang oli kiva ja se oli vissiin Timpalle erityisesti mieleen.
Voi, me ollaan kateina Tahkon redusta. Teitä kavereita on ikävä ja ollaan vähän fiilistelty Tahko-juttuja... Mut ens vuonna sit taas! Ja laittakaa sieltä kuulumisia.
Luistavia hiihtolenkkejä, ei kuitenkaan lipsuvia! (Thank god mun ei tänä vuonna tarvitse rämpiä sitä munkkisuoraa....)
Rakkaita terkkuja!!!!