Turvallisuus, aivan erityisesti lasten, on asia, jota on pitänyt paljon miettiä. Tiedän myös, että lähellämme on ihmisiä, jotka toivovat ja rukoilevat, ettei vaan mitään pahaa sattuisi. Ja tietysti itsekin toivon ja rukoilen (ja uskon) niin. Mutta koska asia tuli puheeksi tänään, tekee mieli kirjoittaa siitä vähän.
Tietenkään emme lähtisi, jos itsellämme olisi epäilys, että tässä ei nyt kaikki ole ihan reilassa. Turvallisuus on tärkeämpää kuin mikään muu. Lapset ovat aarteemme, rakkaammat ja tärkeämmät kuin mitkään maailman elämykset ja ihmeet. Mutta toisaalta jos elämässä haluaa kokea ja nähdä asioita, ei voi jäädä kotiin.
Mietin oman elämän vaarallisimpia hetkiä - tai sellaisia, milloin on ollut lähellä sattua jotakin. Moni on tapahtunut kotona tai kotimaisemissa. Olen ollut kahdessa suht rajussa autokolarissa, joista molemmat tapahtuivat kaupunkialueella. Toisesta lähdin kaulatuen kanssa, toisen jälkeen vietin joulua Jorvin sairaalassa. Vammat muuten tulivat enimmäkseen turvavyöstä.
Hevosten kanssa on ollut pari vaarallista tilannetta, jotka olisin mieluusti voinut jättää kokematta, mutta silti se harrastus on antanut mielettömästi hienoja hetkiä ja toivottavasti jatkossakin antaa. Pienenä kuulemma suklaanhimoissani kähvelisin joulukuusen suklaakoristeen ja meinasin tukehtua sen tinapaperiin. Kerran taas olin halkaista kalloni, kun ketteränä hyppäsin veneen keulasta rantakalliolle, mutta tennari tarttui kaiteeseen ja putosin pää edellä ihan kallion viereen mereen. Silloinkin onneksi sattui sieluun enemmän kuin otsalohkoon.
Kun Nemo oli vauva, sattui niin, että kyläpaikassa lipputanko kaatui vaunusta metrin päähän. Voiko sellaista edes tapahtua? Näin painajaisia tosi pitkään. Silti ehkä kaikkein rajuin kokemus tapahtui toissa kesänä mökillä, tutussa ja turvallisessa paikassa kauniina kesäpäivänä. Kuruun iski syöksyvirtaus ja sen raivo oli sanoinkuvaamatonta. Kun ympäriltä kaatuu noin 70 isoa runkoa puolen minuutin aikana, se ei ole mikään vaaraton pikku tuulenpuuska... Onneksi satuttiin olemaan sisällä. Olimme juuri tulleet järveltä ja Nooa oli onneksi herännyt päiväunilta vaunuista.
Tämän tarkoitus oli vain sanoa, että missä vain voi sattua, jos on sattuakseen. Tuolla reissussa otetaan iisisti. Yhtään turhaa turvallisuusriskiä ei oteta. Älkää siis rakkaat murehtiko. Emme aio hölmöillä. Vakuutukset on hoidettu kuntoon. Raportoimme ahkerasti kuulumisistamme. Ja tosiaan: Ainakin olemme siellä turvassa paleltumavammoilta ja mustalta jäältä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti