Surin: Love story

Mistä alkaisin nyt tämän kertomuksen vanhan totuuden? Se syntyi aiemmin kuin meri sininen. Se rakkauskertomus on, mutta mistä sen nyt alkaisin?

Surinin päivät olivat kuin unta. Sinne lähtiessä toivoin, että retkestä tulisi hyvä, mutta sieltä pois lähtiessämme mietin jo paluuta takaisin... Surin ei ole kaikkien paikka. Siellä ei ole "mitään", ei siis tosiaan yhtään mitään, jollei luonto itsessään riitä sisällöksi. Mutta millainen luonto! Saarilla, joilla tiheä koskematon viidakko jatkuu rantaan asti ja vaihtuu siinä samassa yhtä koskemattomiksi koralliriutoiksi, luonnon monimuotoisuus on rikkaampi kuin missään muualla maailmassa.

Surin on riittävän syrjässä ja "epäkiinnostava", jotta riutat ovat saaneet olla suhteellisen rauhassa. Tsunami toki on tehnyt sielläkin tuhojaan ja paikoin kovat korallit ovat murskana ja esim. yhden lahden nemokalaperhekunnista suuri osa katosi tsunamin myötä. Rannoilla makaa siellä täällä tsunamin repimiä isoja korallinkappaleita. Mutta ihmiset eivät toistaiseksi ole pilanneet riuttoja suuremmin. Vielä.

Meidän kolme ihanaa päiväämme kuluivat riutoilla snorklaten. Lähes joka pysähdyksellä tapasimme riuttahaita (yhdessä paikassa Timo snorklasi kuuden hain kanssa). Niitä oli paljon. Aina ne sykähdyttivät ja ilahduttivat. Mutta jos hait hirvittävät, Surin ei ehkä ole toivekohde. Toisaalta näimme valtavasti muutakin upeaa vetten alla. Listaan tähän taas havaintojamme. Jos jotakuta kiinnostaa, googlettamalla löytyy kuvia. Merkkaan tähdellä omasta mielestäni upeimpia tai kauneimpia: emperor angelfish*, yellow masked angelfish*, regal angelfish*, giant pufferfish ja sealface, isoja groupereita, iso valkoinen unicorn fish*, erilaisia papukaijakaloja, jättiläismureenoita*, pipefish, yellow boxfish*, monenlaisia butterflyfishejä, monenlaisia nemokaloja (ainakin clarks, skunk ja niistä se kaikkein ihanin eli false clown), batfish* ja kymmeniä muita kaloja, joita en ilman kirjaa osaa nimetä. Isot kalat myös olivat oikeasti isoja, kun liikuttiin syvemmillä paikoilla ja riutan reunamilla.

Tässä kuitenkin matalaa lahtea. Ihan vain värin vuoksi vaikka.

Koska vesi oli kristallinkirkasta ja koralleja riitti, vedenalaiset maisemat olivat upeat. Käsite "Suuri sininen" aukeaa sille, joka leijuu riutan jyrkänteen yllä ja näkee loputtomaan syvään siniseen häipyvän välkkyvänhopeisen kalaparven tai siellä kaukaisuudessa häilyvän hahmon, jonka henkilöyttä voi vain arvailla. Ja sille, joka katsoo, kun suuri merikilpikonna lentää kadoten hitaasti siniseen avaruuteen. Nimittäin merikilpikonnia (green) saimme ihailla myös. Surinilla ne ovat arkoja, eivät viihdy ihmisten lähellä. Mutta varovainen hiljainen tarkkailija, joka saapuu tietylle lahdelle aamulla ennen muita, pääsee nauttimaan mykistävästä näystä: hiljaiset jätit laiduntavat meren pohjalla ja leijuvat rauhallisesti sinisyydessä. Ne katsovat kohti, kääntyvät hiljaa ja lähtevät..

Surinilla elettiin hyvin yksinkertaisesti, vailla suurempia mukavuuksia. Ruokaa oli, teltat ja ohuenohuet retkipatjat oli ja veneellä pääsi. Mutta se sopi hyvin meille, jotka olimme saarilla luonnon vuoksi. Emme lämpimän hanaveden tai kermaleivosten takia. Mulla sandaalitkin hajosivat käyttökelvottomiksi heti sinne saavuttuamme, mutta eipä niitä kenkiä paljon olisi kaivannutkaan, paitsi iki-ihanissa vessoissa. Vessat ovat kyllä Aasian matkailun ehdoton suola, aika usein kirvelevän kitkerä.

Minä rakastuin Suriniin. Mulla sumeni pää Surinilla niin, että hetken jo haaveilin puolitosissani meribiologian opinnoista. Jos ikää olisi 20 vuotta ja elämänvaihe ihan toinen, varmaan olisinkin jäänyt sinne vapaaehtoiseksi sukeltamaan riuttoja puhtaaksi (maailma hukkuu muoviin, myös meret) ja kilpikonnahommiin. Timppaakaan tuskin olisi kovasti tarvinnut houkutella...

Kirjoitan huomenna lisää Surinin päivistä. Vedessä oli upeaa, mutta koimme hienoja elämyksiä myös maissa. Kerron moken-kansasta, lenkoista ja mystisestä liitäjästä. Laitan kuvia paikallisesta "lastentarhasta" ja merimeiningeistämme. Ja jos muistan, paljastan myös, kuinka paikallinen mammakellunta muuttui vuoristoradaksi. Mutta nyt täytyy mennä nukkumaan.

Paratiisinkauniita unia teillekin.


(Muuten, tulimme tänään Phuketiin. Sulattelemme visusti täällä hotellin uima-altaalla kaikkea kokemaamme ja näkemäämme, kunnes on aika astua koneeseen kohti kotia. Epätodellinen fiilis.)

Mu Ko Surin / Khao Lak: Kuittaan

Olemme vastentahtoisesti palanneet Surinilta. Kaikin puolin ehjinä, mutta pala sydämestä jäi sinne...

Reissumme oli unohtumaton, sitä on vaikea kuvailla. Yritän kuitenkin myöhemmin, kun saamme kuvat koneelle ja kaikkein kiireisimmät asiat hoidettua.

Kaikki siis hyvin, pää vain vähän pyörällä. Päässä Surisee.

Khao Lak: Ohikulkumatkalla

Tänään tulimme ja huomenna lähdemme. Nimittäin lähdemme eteenpäin Khao Lakista, joka on vain ohikulku- ja yöpymispaikka matkalla Surin-saarille.

Aamun startti Phi Philtä oli aikainen ja ainakin mun osaltani jälleen haikea. Se on mielettömän ihana ja kaunis paikka (kunhan pysyy poissa bilecitystä ja turhista tungoksista, mikä tietysti pätee muuallakin). Toivottavasti kuitenkin pääsemme taas joskus sinne palaamaan ja silloin nimenomaan sukelluksen merkeissä.

Matkasimme Krabin kautta tänne Khao Lakiin, joka on meille uusi tuttavuus. Ensifiilis tästä ei ole hirmuisen innostunut, mutta emme kyllä ole vaivautuneet tutustumaan paikkaan tarkemmin. Hotellin altaalla vietimme iltapäivän ja sitten tulimme muutaman sukellusputiikin kautta syömään ja wifittämään.

Surin on nyt SE matkan loppuhuipennus. Vietämme Thaimaan kirkkasti parhaaksi snorklausalueeksi mainituilla saarilla 3 päivää ja yövymme teltassa. Surinilla ei ole hotelleja, onneksi. Matkaa mantereelta saarille on 60 km ja vedet ovat kuulemma kirkkaat kuin uima-altaassa. Ja yöt tähtikirkkaat, vailla valosaastetta. Olisikohan siellä fosforiplanktonia? Tapasimme juuri pari tyyppiä, jotka ovat sieltä palanneet ja palaute oli innostavaa.... Siellä pitäisi olla hienot korallit ja paljon kiinnostavaa nähtävää. Valashaita ja mantoja emme snorklaten näe, mutta hyvällä onnella saatamme tavata merikilpikonnia. Päivät käytetään visusti siihen itse asiaan eli merenalaisen luonnon tarkkailuun, välillä vain käydään syömässä. Arvatenkin illalla tulee uni ajoissa...

Päivityksiä on luvassa sitten taas Surinilta palattuamme. Olemme telttaretkestä aika innoissamme. Pitäkäähän peukkuja, että tulee hyviä bongauksia! Kuulemiin hetkeksi.

Koh Phi Phi: Pistettiin pienet haisukellukset

"Pistin pienet haisukellukset", sanoi Minna-kaverini pienenä, kun plutasimme rannassa. Minna vaikuttaa nyt Uudessa-Seelannissa ja varmaan pistää siellä pieniä haisukelluksia, mutta osataan mekin!

Aamupäivä oli värien, muotojen, silmien, suomujen, korallien ja kuplien ilotulitusta. Mikä retki! Kuten eilen kerroin, lähdimme aikaisin aamusta merelle omaksi vuokratulla pitkähännällä. Asiaankuuluvien muutamien yllätysten jälkeen pääsimme lähtemään vain 15 min aiotusta myöhässä.

Ajoimme tuhatta ja sataa, pitkähäntä villisti papattaen Shark Pointille. Haiden aamuruokailu ajoittuu auringonnousun tiimoille ja halusimme ehtiä veteen, ennen kuin hait liukenevat riutalta syvempiin vesiin. Mulla oli kamat päällä jo ennen kuin vene pysähtyi. Molskis vaan ja terppa, nähdään vähän ajan päästä! Mun hommani oli tsekata tilanne, ennen kuin innokas ensikertalainen haisukeltaja Nemo päästettäisiin vesiin. Ihan vaan varmuuden vuoksi.

Black tippejä ei näkynyt missään. Voi pettymys! Pyörin laskeutuvan riutan reunamilla jonkin aikaa, kunnes oli erottavinani syvyyksissä jonkin liikkuvan varjon. Kyllä, se oli hai. Mutta ei odottamamme black tip, vaan yllätystuttavuus, parimetrinen seeprahai. Mahtavaa! Seeprahai on lempeä ja vaaraton nilviäisiä syövä pohjalla viihtyvä hailaji. Tämäkin ui hitaasti pohjan lähellä ja mut huomatessaan yritti siirtyä hiljaa kauemmas. Näytin heti veneeseen käsimerkkiä, että poika veteen, mutta kun pääsimme Nemon kanssa uudelleen paikalle, arka hai oli kadonnut. Nemo osasi kyllä tosi upeasti olla hiljaa ja rauhassa vedessä. Olimme edellisenä iltana kerranneet toimintatavat.

Vietimme Shark Pointilla tunnin verran vuorotellen snorklaten (välillä kaikki yhdessäkin, kun Peppe halusi myös veteen). Näimme paljon hienoja värikkäitä kaloja (erilaisia surgeon fishejä, butterfly fishejä, papukaijoja, trigger fishejä, wrasseja, moorish idoleita...). Lisäksi löysimme roiman kokoisen mureenan, joka irvisteli meille mummonaamallaan onkalostaan ja myöhemmin näyttäytyi kokonaankin. Eikä ilo tähän loppunut: kohta uimme ison kalmariparven vieressä! Olipa mahtavaa, että delfiinipoikamme pääsi senkin nyt kokemaan; mustekalojen parvi ympärillä...

Lopulta meitä onnisti myös Sen Ison Jutun kanssa, eli hait löytyivät. Kaksi tai kolme black tip reef sharkia pyöri lähistöllä ja me löysimme ne! Tai saattoihan niitä olla enemmänkin, mutta nämä me näimme. Ja Nemo-poika 5 vuotta se vain snorklasi reippaana meressä haiden kanssa. Melkoinen sankari, vai mitä? "Aika kivoja", Nemo kommentoi jälkeenpäin. High fivet heitettiin ja lounaalla skoolattiin sille. Hauskaa, että haijuttu onnistui tällä kertaa ja näin kivoissa ja kauniissa olosuhteissa. Siellä Taolla hommasta oli hupi kaukana, mutta nyt vain kelluimme aurinkoisessa meressä ja katselimme kauniita, vaikuttavia hopeanuolia. Siinä ei ollut kerrassaan mitään pelottavaa tai kaameaa. Haitkin näyttivät lähinnä uteliailta heppusilta.

Ihan coolisti tässä vaan näytetään, että kaksi haita juuri oli uintikavereina...

Shark Pointin jälkeen söimme todellakin maistuvan aamiaisen veneessä samalla kun siirryimme toiseen paikkaan, eräälle naapurisaaren lahdelle. Siellä jatkoimme nautiskelua "akvaariossa". Kalat olivat pitkälti samoja (ei haita), paitsi lisäksi isoja trumpettikaloja. Timo näki myös mureenan ja nudibranchin.

Peppe Peloton tähystää. Jaahas, lahdella on muitakin aamuvirkkuja! Tämän purjeveneen väki kuivatteli sukelluskamoja kannella. Tylsää elämää, en ollenkaan haluaisi... ;)

Lopuksi palasimme vielä uudelleen Shark Pointille tunniksi. Nytkin löytyi yksi black tip, vaikka oli jo päivä. Muuten keskityimme vain lillimään lämpimässä kristallinkirkkaassa vedessä ja ihailemaan vedenalaista väriloistoa. Olipa nautinnollista, kun sen sai tehdä kaikessa rauhassa ilman muita ihmisiä tai hoputtavia retkioppaita. Näin se aina pitäisi tapahtua.

Tämä on liikkeessä kuvattu, mutta aika kutsuvan näköistä toi lämmin vesi, eikö?

Nooa oli innokkaasti menossa mukana tietysti, vaikka ei vielä varsinaisesti keskittynytkään snorklaukseen. Peppe Pelottoman agendalla pääosassa olivat pommien hyppiminen veneestä mereen, eri maskien ja räpylöiden sovittelu, sergeant major-kalojen syöttäminen ja eväiden syönti. Mainiot puuhat pikkumiehelläkin siis. Ja toki Nooa oli myös hyvin tohkeissaan haista ja mielestään ihan selvästi näki niitä :)

Hilpeät haisukeltajat rantautuvat reissulta Andaman Beachille. Huomaa Nooan ilme: "Tosta jos nyt hyppäis..." Ja Nooa kyllä hyppäsikin sitten.

Ja nytkö pitäisi jaksaa suunnitella tulevia kuvioita? Lapset nukkuvat hyvin ansaittuja päikkäreitä ja mäkin tipahdin hetkeksi. Sen taisi aiheuttaa aikainen herätys ja aurinkopäivä. Mutta nyt meidän pitäisi varailla jatkojuttuja, sillä pikapuoliin on liikuttava eteenpäin, koska meillä on vielä reissun loppuhuipennus suunnitteilla. Ja se onkin sitten meidän mielestä aika fantsu juttu jos onnistuu, mutta siihen palaamme myöhemmin.

Koh Phi Phi: Virtaa, kuplia ja sinisiä ihmeitä

Blub blub taas täältä ihmeiden saarelta. Ollaan vietetty lähestulkoon koko aika snorklaten tai sukellusfirmoissa jutustellen. Tekisi kauheasti mieli buukata sukelluksia, mutta snorklauskin on täällä hienoa ja se nyt riittäköön.

Eilen lähdimme heti snorklaamaan, kun olimme asettuneet majapaikkaamme ja lapset olivat nukkuneet päiväunet. Saimme Viking Diversilta hyviä vinkkejä snorklauspaikoista ja lähdimme heti Shark Pointille. Sinne on lyhyt uintimatka eräältä rannalta ja hyvät mahdollisuudet nähdä niitä samoja black tippejä kuin Taolla näimme.

Haireissu jäi kuitenkin tekemättä, sillä rannan ja hailuodon välissä oli ihan järjettömän voimakas virta. Ihan kuin olisi koskessa uinut. Meren pintaa katsomalla sitä ei olisi uskonut. Käännyimme Nemon kanssa melkein heti takaisin ja vaika mulla oli räpylät, sain pinnistellä kaikin voimin että pysyimme suunnassa (hinasin siis Nemoakin, joka olisin ollut kuin höyhen yksinään). Timppa yritti vielä yksin, mutta sama juttu; ei mitään saumoja uida luodolle. Päätimmekin yrittää myöhemmin uusiksi kanootin tai veneen kanssa.

Tänään osallistuimme puolen päivän snorklausretkelle, koska ohjelmassa oli kiinnostavia paikkoja. Liikuimme pitkähännällä, eli porukka ei ollut iso, mutta ei sillä retkellä kyllä silti kauheasti päässyt itse snorklauksesta nauttimaan. Olimme väärää kohderyhmää; apinoiden katselu, näteillä tungosrannoilla piipahtaminen (Maya Bay, joka oli ihan täynnä ihmisiä) tai luolien katselu mereltä käsin ei ollut meillä ykköshaaveena. Toisia taas ehkä kiinnosti snorklaus vähemmän. Snorklauspaikoille jäikin minimaalisesti aikaa kaikelta muulta puuhalta. Me kuitenkin Nemon kanssa bongasimme paitsi pallokaloja ja erikoisia meritähtiä, myös mm. kaksi upeaa sinistä kalakaunotarta: striped surgeon fish ja blue powdered surgeon fish (erityisesti jälkimmäinen on ihmeellisen hieno ja hehkuva, se Nemo-leffan Dori). Hyvä mieli siis!

Huomiseksi sovimme yhden venemiehen kanssa, että lähdemme oikein tosissaan snorklaamaan, ihan omalla porukalla. Sitten on omat aikataulut ja pääsee sinne, minne haluaa. Tavoitteena on aloittaa aamuvarhaisella sieltä Shark Pointilta ja sitten mennä ajan kanssa kahdelle hyvälle riutalle. Vuokrasimme varta vasten fillarit, että jaksamme raahautua aikaisin aamulla rantaan, kun asumme täällä syrjemmällä. Pyörien vuokra on saman verran kuin muualla mopojen hinta. Phi Phillä kaikki on ihan älyttömän kallista, majoituksesta maksamme aika tarkalleen kaksi kertaa sen, mitä vastaavasta murjusta muualla maksaisimme. No, noilla fillareilla on kiva muutenkin kierrellä pikku saarta. Täytyy vaan katsoa, mitä etukorissa on, ennen kuin lähtee ajamaan. Tänään kissoista kovasti tykkäävä Nemo piilotti sinne ihan pienen kissanpennun :) Palautin sen kuitenkin emolleen, ei hätää.

Ai niin vielä, kävimme tänään vanhassa tutussa Baracuda Diversissa katsomassa, onko se vielä olemassa. Meille näytettiin valokuvia siltä tapaninpäivältä 2004. Kaikki muu oli tuhannen pirstaleena ja maan tasalla, mutta Baracudan puoti oli kaiken keskellä pystyssä. Myös kaikki Baracudan ihmiset olivat pelastuneet. Ihme onni!

Tänään pitää mennä ajoissa nukkumaan, jotta aamulla päästään reippaina vesille. Huomiseen saakka siis Moi!

Koh Phi Phi: Stop. Pakollinen pysähtyminen

Olemme Phi Phillä. Ensimmäistä kertaa tsunamin jälkeen, vaikka siitä on jo 8 vuotta. Viimeksi kävimme täällä rannassa marras-joulukuun vaihteessa 2004, kuukautta ennen tsunamia. Silloin olimme matkalla Koh Lantalle, emmekä halunneet täällä nousta edes maihin, koska meillä oli täältä niin taianomaisia muistoja. Halusimme säilyttää Phi Phin mielessä sellaisena kuin se ensimmäisellä reissulla oli.

Moninaisista syistä meille juuri Phi Phi on ollut maaginen. Tänne tulimme päiväretkelle pahaa aavistamatta ensimmäisellä Thaimaan reissulla, sillä joka varattiin "ihan vaan kavereina". Jäimme heti koukkuun. Emme todellakaan Phi Phin bileisiin, vaan siihen, mikä Phi Phi on toisesta näkökulmasta. Yksi maailman kauneimmiksi sanotuista paikoista. Hieno sukellus-/snorklaussaari. Saari ilman autoja. Paikka, jossa on ihan ok kävellä märkäpuvussa paljain jaloin kadulla, joka oikeastaan on vain tiiviiksi tallautunut hiekkakuja. Olihan täällä Karma Bar, jonka tyynyillä oli kiva pötkötellä pimeässä illassa. Maailman suurin taskurapu nousi vedestä Karma Barin rannassa. Ihmettelimme sitä, mutta kenellekään ei tullut mieleenkään tehdä sille pahaa. Veimme sen takaisin mereen... Phi Phillä, paratiisissa, ei kenellekään tai millekään voisi tapahtua mitään pahaa.

Me palasimme Phi Phin päiväretkeltä Phuketin hotelliin, pakkasimme reput ja sanoimme moi moi. Palaisimme reilun viikon päästä luovuttamaan huoneen. Saman tien takaisin Phi Phin lautalle. Ensin buukkaamaan sukelluskurssi, sitten halpa bungalow muslimikylästä. Sitä kylää muuten ei sitten enää ole. Vain sileä nurmikenttä ja joitakin uusia rakennuksia. Ei varmaan tarvitse kertoa, miksi paikalla ei kasva edes puita...

En tiedä, onko Baracuda Diversia enää olemassa. Tai mitä tapahtui Baracudan väelle. Tsunamin jälkeen sain Baracudalta sähköpostin, jossa pyydettiin tulemaan takaisin. Phi Phi tarvitsi turisteja. Mosquito Diversin veneen näimme äsken rannassa, se ainakin elää ja hengittää yhä.

Nyt on ihana olla täällä taas. Toisaalta mulla on pala kurkussa koko ajan. Maksoimme ilomielin pienen summan, jota satamassa pyydetään saaren siivoamis- ja jälleenrakennustyöhön. Phi Phi on siisti, ei täällä sinällään tietenkään enää näe tsunamin tuhoja. Paitsi, että joka paikassa on opasteet tsunami-paikoreiteille. Jos jotakin tapahtuisi siis. Meidän kämppämme sijaitsee kukkulan juurella, yhden turvareitin varrella. Vieressä on "tsunami village", jossa rakennetaan. Siellä on valokuvia saarelta ennen ja jälkeen joulukuun 2004. Tekstejä ja kuvia jälleenrakentamistyöstä. Ja hyvin matalaa kasvillisuutta...

En olisi ikinä arvannut, että paluu Phi Phille tuntuu tältä yhä. Joskus kai vaan täytyy pysähtyä ja vetää hetki henkeä.

Mutta eiköhän tämä tästä iloksi muutu, kun kaivetaan kohta snorkkelit ja räpylät kassista!

Krabi Town: Menolippu, menolippu - mun pakko matkustaa on jonnekin

...entisestä pois lautta vie. Ja Krabin satamaan mä kiirehdin, on eessä taas meritie.

Huomenna lähdemme aikaisin aamulla Phi Phin riuttoja kohti. Majoitusta meillä ei ole, mutta tavoitteena on ainakin aluksi asettua muslimikylään jossa olemme aiemminkin asustaneet, kauemmas baareista ja bilekeskittymistä. Jos onnistumme saamaan sieltä asumuksen, meillä tuskin on nettiyhteyttä ja koska saarella ei ole autoja ja meillä on vähän liikaa kamaa raahattavaksi, emme varmaan ensimmäisenä riennä blogia päivittämään. Pikemminkin koetamme toipua ryydyttävästä siirtymisestä. Eli jos ei mitään kuulu hetkeen, niin Phi Phillä ollaan.

Hellurei, kunnes jälleen kuulutaan!